, ,

Turvallisesti luonnon jäille: retkiluisteluharrastuksen aloittaminen

Useimmat meistä ovat elämänsä aikana luistelleet ja monet ovat liikkuneet jäällä luistellen tai jollain muulla tavalla kuten hiihtäen tai kävellen. Jäällä liikkuminen on olennainen osa myös esimerkiksi pilkkimistä. Muistan itsekin, kuinka lapsena isän ja siskojen kanssa luistelimme lähellä sijainneen Näsijärven lahden — Aitolahden — jäällä. Nolona on todettava, että aika tuuripelillä silloin oltiin liikkeellä, vaikka isällä varmasti ikänsä Näsijärvellä liikkuneena olikin varsin hyvä käsitys jään käyttäytymisestä. Suorastaan hävettää, että silloin ei mukana ollut edes naskaleita, vaikka kyseessä on erittäin yksinkertainen ja edullinen turvavaruste. Varusteet muutenkaan eivät olleet retkiluistelun vaatimusten mukaisia. Sen verran hyvä muisto retkistä kuitenkin jäi, että nyt reilu parisenkymmentä vuotta myöhemmin, päätin aloittaa uudelleen ja viedä harrastuksen uudelle tasolle — tällä kertaa turvallisemmin. Tässä artikkelissa kerron omasta näkökulmastani, miksi harrastamisen aloitin, mitä aloittaessa pitää huomioida esim. varusteiden osalta ja mitä olen seuran järjestämillä retkillä kokenut.

Mitä on retkiluistelu?

Retkiluistelu on luistelua retkiluistimin vapaalla hoitamattomalla luonnonjäällä. Sitä ei pidä sekoittaa matkaluisteluun, jossa luistellaan hoidetulla radalla järven tai meren jäällä. Esimerkiksi Tuusulanjärven jäällä oleva rata on juuri matkaluistelurata. Vaikka matka- ja retkiluistelussa on jotain yhtäläisyyksiä, kuten että niitä voi harrastaa osittain samoilla välineillä, erot ovat silti merkittäviä. Matkaluistelussa tyypillisesti oletetaan, että rataa ylläpitävä taho on todennut radan turvalliseksi luistella. Matkaluistelurataa myös hoidetaan monella tapaa, mikä tekee siitä luisteluympäristönä hyvin erilaisen. Esimerkkeinä erilaisista hoitotavoista on auraaminen, höylääminen ja jäädyttäminen. Auraamisessa rata aurataan auki lumeen, höyläämisessä radan pinta tasoitetaan koneellisesti ja jäädyttämisessä radan varrelle porataan reikiä, joista vesi nousee radalle jäätyen esimerkiksi yön aikana kovaksi ja tasaiseksi. Retkiluistelussa ei ole rataa, vaan luistelija on täysin luonnon armoilla. Jään laatu on sitä, mitä kulloinkin sattuu olemaan, joten sopivien luisteluolosuhteiden ennustaminen ja tunnistaminen on melkeinpä oma taiteen tai tieteen lajinsa. Jää määrittää siten myös täysin retkiluistelun vaatimat varusteet: niiden pitää olla sellaiset, että odottamattomistakin tilanteisa, kuten jäihin putoamisesta, selviää hengissä ja hyvissä voimissa.

Miksi kokeilla retkiluistelua?

Itsellä kipinä harrastuksen aloittamiseen lähti luultavasti kaveripiiristä. Muutamakin kaveri oli kukin tahoillaan aloittanut harrastuksen ja jakanut kokemuksia luistelusta esimerkiksi urheilusovellus Stravassa. Julkaisujen perusteella retkiluisteluun liittyi olennaisesti vauhti, joka tosin itsellä ei ole kaikkein tärkein asia, ja hienot talviset maisemat erityisesti merijäillä. Jälkimmäinen houkutteli itseä valtavasti, koska sisämaassa suurimman osan elämästäni asuneena meri on jo itsessään mystinen ja lähes maaginen ympäristö — talvinen, hyinen meri alati muuttuvine petollisine jäineen on sitä vieläkin vahvemmin. Merijäästä on niin paljon esimerkiksi mediassa — valtaosin syystäkin — kuullut varoituksia ja pelotteluakin. Niinpä itseäni puhutteli erittäin vahvasti se, että harrastuksen aloitettuani voisin tutustua tähänkin elementtiin niin turvallisesti kuin mahdollista.

En retkiluisteluharrastuksen aloittamisesta en ollut oikeastaan koskaan uskaltautunut liikkumaan merijäälle lukuun ottamatta luistelua hokkarein noin 10 metrin päässä rannasta Arabianrannassa, kun etsin sopivaa paikkaa viedä erään opiskelijaryhmän luistelemaan luonnon jäälle. Silloinkin ehkä kymmenisen minuuttia luisteltuani totesin, että hokkarit eivät ehkä sittenkään ole sopiva valinta röpyliäiselle luonnonjäälle, ja päädyin lopulta viemään opiskelijaryhmän Gallträskin matkaluisteluradalle. Merijää oli itselleni siis lähes täysin saavuttamaton ympäristö ihan vain, koska en uskaltanut jäälle mennä. No, kerran kävelin kotiin merijäätä pitkin Munkkiniemen matkaluisteluradalta Otaniemeen, eikä sekään jälkikäteen ajatellen täysin viisasta ollut.

Retkiluisteluharrastus tarjoaa turvallisen tavan kokea jää ja siihen liittyvät luonnonilmiöt, kun se tehdään oikein. Oikein tekemisellä tarkoitetaan, että mukana on kaikki tarvittavat turvavarusteet — ja mikä kaikkein tärkeintä — mukana on vähintään yksi vähintään yhtä kokenut luistelukaveri! Luonnonjäälle ei koskaan pitäisi mennä yksin. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on onneksi retkiluistelussa vireää seuratoimintaa, joten kaveria ei välttämättä tarvitse olla omasta takaa. Suomessa suurin retkiluisteluyhdistys on Suomen retkiluistelijat Ry, joka on Suomen Ladun tytäryhdistys kaikille Suomen retkiluistelijoille. Sillä on useita eri paikallisosastoja ja se kouluttaa jäseniään retkiluisteljoiksi ja retkiluisteluohjaajiksi, sekä järjestää retkiä. Ohjatut retket tarjoavat hyvän mahdollisuuden tutustua samanhenkisiin luontoihmisiin. Jäseniä ja seuraa kutsutaan useimmiten skrinnareiksi, joten käytän termiä yksinkertaisuuden vuoksi samassa merkityksessä tässä artikkelissa.

Retkiluistelu on hyvää liikuntaa. Se ei mielestäni ole yhtä raskasta kuin hiihtäminen, jos ei esimerkiksi ole todella huono jää tai kova vastatuuli, mutta on toki kävelyä raskaampaa. Kävelyyn verrattuna vauhtia on tyypillisesti paljon enemmän, joten matka taittuu nopeasti. Pääsääntöisesti vauhti on myös suurempi kuin jäällä hiihtäessä, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Niinpä retkiluistelussa maisemat vaihtuvat nopeasti ja ajallisesti lyhyen retken aikana ehtii nähdä paljon. Retkiluistelun ei kuitenkaan tarvitse olla suorittamista, vaan skrinnareilla on käytössä 5-tasoinen vaikeustasoasteikko, joka kertoo retken vaativuudesta tason 1 ollessa kaikkein haastavin ja tarkoitettu vain kokeneille luistelijoille kun taas taso 5 on suunnattu vasta-alkajille ja/tai nautiskelijoille. 1-tason retkellä vauhti on tyypillisesti korkea, jopa 20 km/h, ja retkelle kertyy pituutta jopa 70 km. Vastaavasti 5-tason retkellä vauhti on n. 10 km/h ja matkaa kertyy enintään 30 km/h. Kaiken tasoisille luistelijoille siis löytyy sopivaa haastetta oman fiiliksen mukaisesti.

Vaikka retkiluistelu on harrastuksena hyvin kausiluonteinen, mitä voi pitää sen negatiivisena puolena, toimii se hyvänä lisänä esimerkiksi hiihdon rinnalla. Vaikka metsässä olisi täysin vesihiihtokeli tai ladut täysin roskaisia, on avoimilla järven tai meren selillä usein vielä paljonkin luisteltavaa jäätä. Silloin kun hiihdossa on jäätymis-sulamis-vaihtelun vuoksi todellinen pääkallokeli, on jäällä parhaimmillaan todellinen liitokeli. Niin ikään retkiluistelu kuulemma toimii harrastuksena hyvänä kakkoslajina melonnan tai sukelluksen rinnalla, koska nämä eivät mene ajallisesti juuri päällekkäin. Myös retkihiihtoa harrastavalle voi retkiluistelu tuoda pientä synergiaetua, koska lajissa käytettävät monot ovat ainakin periaatteessa yhteensopivat.

Skrinnarit järjestävät retkiä, joissa on vetäjinä useimmiten yksi kokenut ja yksi tai useampi kokemattomampi ohjaaja. Niinpä retket ovat hyvä tilaisuus oppia kokeneelta ohjaajalta ymmärtämään, miten jää elää ja käyttäytyy eri olosuhteissa ja mitä pitää huomioida. Harrastuksen myötä voi joskus oppia tuntemaan jään metkut paremmin, jolloin omasta liikkumisesta jäällä tulee turvallisempaa muissakin yhteyksissä, tietysti vastaavat varotoimenpiteet kuten varustus ja hyvä suunnittelu huomioiden.

Miten aloittaa retkiluistelu?

Retkiluistelun aloittaminen on periaatteessa niin suoraviivaista, että siitä voi koostaa ”helpon” listan:

  1. Liity Suomen ladun ja Suomen Retkiluistelijat Ry:n jäseneksi Suomen ladun portaalissa:
    • Valitse liittyessäsi jäsenyhdistykseksi Suomen retkiluistelijat Ry pudotusvalikosta.
    • Maksa jäsenmaksu
  2. Kirjaudu Suomen ladun tunnuksilla Suomen retkiluistelijoiden sivuille.
    • Maksun rekisteröitymisestä kirjautumisen onnistumiseen voi mennä muutamia päiviä. Ole kärsivällinen.
  3. Ilmoittaudu sivustolla tulokaskurssille heti ehtiessäsi.
    • Tämä on tätä kirjoittaessa ja taas kohta ajankohtaista, vaikka luistelusäitä saadaan vielä odotella.
  4. Suorita tulokaskurssi. Kyseessä on luento retkiluistelusta, varusteista, jäästä ja muista tärkeistä harrastuksen aloittamiseen liittyvistä tärkeistä asioista.
  5. Hanki kurssilla opastetut pakolliset varusteet ja muut tarvittavat varusteet
  6. Käytyäsi tulokaskurssin ilmoittaudu mahdollisimman pian tulokasretkelle!
    • Se on oltava suoritettuna, ennen kuin voi ilmoittautua muille retkille.
    • Tulokaskurssi ja -retki voi olla periaatteessa minkä tahansa skrinnarien paikallisosaston järjestämä, mutta oman seudun kurssille ilmoittautuminen on suositeltavaa.
  7. Valmistele varusteet kotona hyvissä ajoin ennen tulokasretkelle lähtöä
  8. Käy tulokasretkellä.
  9. Nauti

Periaatteessa yksinkertainen lista tosin sisältää paljon enemmän, kuin mitä päälle päin näyttää. Kohta 1 menee vielä yksinkertaisesti, mutta jo kohdassa 2 tuli itselle pieniä haasteita. Ilmeisesti tieto Suomen ladun jäsenyydestä päivittyy eräajoina skrinnarien omalle sivustolle, joten yhdistykseen liittymisestä kirjautumisen onnistumiseen voi mennä muutama arkipäivä. Itse en tätä ensin älynnyt, vaikka yhdessä sähköpostissa asia oli mainittu, joten ole fiksumpi kuin minä, äläkä ihmettele samaa asiaa. Tulokaskurssille ilmoittautuminen on niin ikään periaatteessa yksinkertaista, mutta käytännössä yllättävän hankalaa. Vaikka kursseja järjestetään pari kertaa kaudessa useilla eri paikkakunnilla, ne tapaavat täyttyä hyvin nopeasti. Tässä lajissa nopeat todella syövät hitaat! Tulet luultavasti huomaamaan, että tämä pätee myös ohjatuille retkille, joten tämä toimii hyvänä (tai pahana) esimakuna tulevaan.

Tulokaskurssi — kun sinne olet vihdoin päässyt — on itsessään yksinkertainen parin tunnin luento harrastukseen liittyvistä asioista. Tärkeimpänä antina kurssista itselleni oli tieto erilaisista tarvittavista pakollisista ja muuten harrastusta hyödyttävistä varusteista, koska ilman kurssia varusteiden hankkimisen kanssa olisi voinut mennä pahasti sormi suuhun. Muita tärkeitä asioita olivat niin ikään kaikki retkiluistelun turvallisuuteen liittyvä ohjeistus siitä, miten jäällä liikutaan ja miten toimitaan seuran retkillä, jotta kaikilla olisi kivaa ja turvallista luistella. Lisäksi kurssi sisälsi myös aiheeseen liittyvää ohjaajien tarinointia ja fiilistelyä.

Tulokaskurssin jälkeen on tärkeää ilmoittautua tulokasretkelle mahdollisimman pian ja hankkia kaikki puuttuvat varusteet. Ohjaajien mukaan kannattaa jopa priorisoida tulokasretki hyvin korkealle, jotta pääsee retkelle ja aloittamaan toden teolla harrastuksen. Ilman tulokasretken suorittamista ei voi ilmoittautua muille retkille. Heti kurssin jälkeen asiat ovat vielä tuoreessa muistissa, eikä tarvitse erikseen niin paljon miettiä, miten mikäkin asia tehdään. Esimerkiksi haararemmin ja heittoköyden kiinnittäminen sujui riittävän tahmeasti asian ollessa tuoreessa muistissakin, joten en haluaisi kokeilla samaa ilman kokemusta esimerkiksi vuoden päästä. Harrastamiseen olisi hyvä päästä heti täysillä mukaan, koska hyviä luistelusäitä ei yleensä ole pitkän aikaa ja helposti into harrastaa myös hiipuu, jos tulokasretkelle ei pääsekään. Jo hankitut kalliit varusteet saattavat jäädä jopa pölyttymään.

Kun olet ilmoittautunut tulokasretkelle ja hankkinut kaikki varusteet, tarkista vielä kotona hyvissä ajoin ennen lähtöä, että kaikki löytyy. Vaatteisiin ja niiden pakkaamiseen vesitiiviisti kannattaa kiinnittää paljon huomiota. Niin ikään pitää kiinnittää reppuun haararemmi, haararemmin jatko ja heittoköysi oikein ja koepakata reppu. Seuraa säätiedotusta ja ohjaajien viestintää ennen retkeä ja ota mukaan ja päällesi vaatteita mieluummin liikaa kuin liian vähän. Kuivat ja lämpimät vaatteet ovat tässä harrastuksessa elinehto.

Mitä varusteita tarvitaan?

Käsittelen tämän osien melko lyhyesti. Internetissä, erityisesti skrinnarien sivuilla, on paljon parempia ja kattavampia listauksia ja artikkeleja vaadittavista ja hyödyllisistä varusteista, enkä yhden kauden luistelukokemuksella ole oikea ihminen niissä neuvomaan. Listaan kuitenkin tärkeimmät varusteet, niiden summittaisen hintahaarukan ja muutamia huomioita.

  • Monot (jos ei käytössä kenkään kiinnitettävä malli)
    • Yleisin sidejärjestelmä on NNN-BC
    • Hinta: 150–300 €
  • Retkiluistimet riittävän pitkällä terällä
    • Hinta: 60–400 €, voi saada edullisesti käytettynä
    • Kenkään kiinnitettävät edullisimpia
    • Huom, ei kaunoluistimet, hokkarit, matkaluistimet tai pikaluistimet
  • Monoihin sopivat siteet retkiluistimiin kiinnitettynä (paitsi jos kenkiin kiinnitettävät luistimet)
    • Hinta: 20–80 €
    • Yleisin sidejärjestelmä on NNN-BC
    • Jotkut luistelevat luisteluhiihtomonoilla ja siteillä
      • Saa mahdollisia synergiaetuja, mutta sama mono ei välttämättä esim. eristävyyden takia toimi molemmissa lajeissa samassa koossa
  • Riittävän iso reppu, n. 40 litraa
    • Hinta: 80–250 €
    • Tyypillisesti useimmat vaellusreput tässä kokoluokassa toimivat tarkoitukseen, mutta myydään myös reppuja, jotka on vartavasten suunniteltu retkiluistelijoille ja siten helpottavat esim. turvavarusteiden kiinnittämistä tarkoituksenmukaisesti.
    • Hyvä olla riittävän väljä kaikkien vaihtovaatteiden ollessa kyydissä, mutta ei kuitenkaan rinkka. Ero on tosin joskus häilyvä varsinkin, jos harrastaa kevytretkeilyä.
  • Jääsauvat eli retkiluistelusauvat
    • Ei pidä sekoittaa muihin sauvoihin!
      • Sauvan tulee olla sellainen, että sillä voi toistuvasti hakata jäästä läpi sen kestoa kokeillakseen, joten matkaluistelu-, rullaluistelu- tai hiihtosauvat eivät käy tähän mitenkään.
      • Hinta: 50–150 €
  • Heittoköysi, pituus n. 20 metriä
    • Ei mikä tahansa köysi vaan varta vasten jäällä liikkujan turvaksi suunniteltu köysi, joka on riittävän kestävä ja vahva ja jossa on erillinen lyijypaino heittämisen helpottamiseksi
    • Hinta: n. 30 €
  • Naskalit kaulahihnalla, sisältäen pillin
    • Näitäkin on useampaa mallia, joista kaikki eivät ole aivan yhtä hyviä. Asiantunteva liike osaa kuitenkin myydä hyvät.
    • Hinta: n. 20 €, ei kannata tinkiä laadusta
  • Yksi tai useampi karbiinihaka
    • Pitää olla tehty kiipeilyyn ja/tai löytyä standardin mukainen kestävyysluokitus
      • vetolujuus pitkittäin vähintään 10 kN eli n. 1000 kg
      • Tässäkään ei kannata tinkiä, joskaan ei tarvitse ihan kalleintakaan.
      • Ei ruuvisulkuinen, koska ruuvi voi jäätyä kiinni.
      • Hinta: 15–60 €
  • Erilaiset suojat, etenkin kypärä
    • Myynnissä rannesuojia, kyynärsuojia, polvisuojia ja kypäriä. Pyöräily- tai laskettelukypärä ajaa myös asiansa.
    • Hinta: 15–100 €
  • Vaatteita:
    • Riittävästi lämpimiä vaatteita päälle ja vaihtovaatteiksi kuivapussiin pakattuna.
    • Hinta: Ulkona liikkuja pärjää todennäköisesti jo aiemmin ostetuilla ulkoiluvaatteilla.
  • Kuivapusseja vaatteille ja tarvikkeille, n. 10–20 litraa
    • Hinta: 20–50 €
  • Haarahihna/haararemmi
    • Hinta: n. 10 €
  • Eväät ja vettä tilanteen mukaan
    • Energiaa tarvitaan etenkin avantoon putoamisen jälkeen!
  • Ensiapuvälineet

Listan piti olla ensin lyhyt, mutta toisin kävi. Selkeästi on havaittavissa, että retkiluisteluun tarvitaan paljon varusteita, jotka ovat edellytys harrastuksen turvallisuudelle. Osa tekee siitä muuten vain mukavampaa. Kaiken kaikkiaan itselle varusteet maksoivat yhteensä n. 800–1000 €, joten uutta hankittaessa harrastuksen aloittamisen hinta on korkea. Leijonanosan tuosta summasta — n. 500 € — muodostavat monot ja luistimet, mutta muulle tilpehöörillekin kertyy lopulta aika merkittävästi hintaa. Jos jaksaa ja malttaa katsastella esim. skrinnarien sivustolla olevaa myyntipalstaa, voi päästä merkittävästi edullisemmin. Hyvä uutinen on, että harrastajien kokemusten perusteella varusteet ovat yleensä aika pitkäikäisiä ja esim. hyvillä retkiluistimilla voi luistella kymmeniäkin vuosia, vaikka monot eivät aivan yhtä pitkään kestäkään. Itsellä kokonaishintaa toisaalta laskee se, että kaikenlaista vaatetta ja kuivapusseja löytyy muiden harrastusten vuoksi jo valmiiksi.

Kokemuksia retkiluistelun aloittamisesta

Tulokaskurssi ja -retki

Kävin itse tulokaskurssin tammikuussa 2024. Koska luisteluolosuhteet eivät juuri tuolloin olleet täysin otolliset jään tultua varsin myöhään ja sään oltua vaihteleva, kesti tulokasretkelle pääseminen pari viikkoa. Tuona aikana ehdin hyvin hankkia kaikki tarvittavat varusteet ja pohtia vaatetusta. Kävin ensin testailemassa luistelumonoja Varuste.netissä Konalassa, mutta isojalkaisena (47–48) ei sieltä itselleni löytynyt sopivia kokoja. Jotain pientä sälää kuten heittoköyden ja karabiinihaat hankin kuitenkin sieltä. Etsintää piti laajentaa toisiin liikkeisiin ja valitsin Bear & Waterin Sipoossa, koska siellä on kuulemma lajiin hyvä asiantuntemus. Itä-Helsingissä asuvana sijaintikaan ei ollut hullumpi, koska pääsin perille sentään vain yhdellä vaihdolla, ja niin käynti onnistuisi myös iltapäivästä töiden jälkeen. Liikkeeseen päästyäni sain huomata, että asiantuntijuus piti paikkansa, koska myyjä oli itsekin Skrinnarien jäsen. Matkalta tarttui mukaan monot, jääsauvat, haararemmi, luistimet ja polvisuojat ja varmaan jotain muutakin, jota en nyt muista. Koko setistä köyhdyin n. 800 € Skrinnarien jäsenalennuksen jälkeen. Oli siis erittäin kannattava käynti, varsinkin kun muut liikkeet myivät sopivien monojen osalta ei oota.

Koska tulokaskurssilla suositeltiin, että luistimia ja monoja olisi hyvä käydä kokeilemassa tekojäällä ennen tulokasretkeä, kävin kertaalleen Oulunkylän tekojääradalla testaamassa niiden toimivuuden. Luistimiin kesti hetken tottua, mutta suhteellisen paljon luistelleena olin jo aika sinut luistinten kanssa muutaman kierroksen jälkeen. Jarruttaminen oli kyllä vähän oudon tuntuista, eikä itsellä kantti riittänyt ns. hokijarrutuksen yrittämiseen, mutta auraamalla jarruttaminen ei onneksi juuri eronnut hiihdon vastaavasta. Jääradalla oli paljon myös kokeneempia luistelijoita, jotka viilettivät ohi tuhatta ja sataa. Vuoron lopuksi uskaltauduin jopa vähän sirklaamaan kaarteessa ja pientä kömpelöyttä lukuun ottamatta se sujui ihan hyvin. No, oikeasti meinasin kyllä kaatua keskittymisen herpaantuessa, mutta ei tarvinnut vielä tuolloin ottaa kontaktia jäähän, vaan sain pysyteltyä pystyssä.

Jäätilanne parani tammikuun loppupuolella merkittävästi ja alkoi näyttää siltä, että tulokasretkiä voitaisiin taas järjestää turvallisesti aidosti luonnon jäällä. Edellisenä viikonloppuna yksi ryhmä oli käynyt luistelemassa tulokasretkensä Tuusulanjärven luisteluradalla ja sen välittömässä läheisyydessä. Mitenkään varmaa retkelle pääseminen ei kuitenkaan ollut nytkään, vaan vielä samalla viikolla kun retki oli määrä tehdä, varoiteltiin olosuhteiden mahdollisesti vaativan retken perumista. Kyydinkin kanssa oli haasteita lähdön tapahtuessa Sipoon Kalkkirannasta, jonne ei julkisilla pääse, mutta lopulta yksi ohjaajista teki pienen koukkauksen kotikulmilleni, mistä sain viestiä vasta lähtöaamuna. Jonkinlaisena varjopuolena tosin oli, että joutuisin

Päivä ennen retkeä valmistelin varusteita ja sain kuin sainkin haararemmin ja heittoköyden kiinnitettyä tyydyttävästi, kun olin ensin katsonut asiaan liittyvän opastusvideon muutamia kertoja ja selailtuani koko kurssin opastusmateriaalin aiheesta. Kiitin onneani, että olin kerrankin aloittanut riittävän ajoissa pakkaamisen, joten mitään kiirettä ei ollut. Vaatetukseksi valitsin aika samankaltaiset vaatteet kuin samaan aikaan vuodesta hiihtäessä, joskin hanskat olivat tuhdimmat ja päässä kypärämyssy. Kuivapusseihin pakkasin täyden vaihtovaatekerran alusvaatteista ja sukista päällysvaatteisiin.

Ajoimme aamulla ohjaajan autolla Sipoon Kalkkirantaan, jossa olimme reilu tunti ennen kurssilaisia, koska ohjaajien oli tarkoitus tehdä pieni testiluistelu jääolosuhteiden tarkistamiseksi. Olin vähän pelännyt, että joutuisin odottelemaan sen ajan yksin rannassa, mutta ilokseni sain lähteä mukaan luistelemaan ohjaajien kanssa. Heti jäälle päästyämme kävi ilmeiseksi, että jää oli varsin haastavaa luistella. Kestävyydessä ei ollut moittimista, mutta viime päivien lumipyryt olivat peittäneet jään laikuttain, joten jouduimme pujottelemaan niiden välistä. Sääkin oli aika kylmä tuulen käydessä tuimasti mereltä, mutta luistellessa tarkeni silti hyvin. Mikään helpoin ilma ja olosuhteet eivät kuitenkaan tulokaskurssia ajatellen olleet.

Luistelu tuntui hyvin erilaiselta kuin Oulunkylän tekojääradalla ja mielestäni haastavista olosuhteista huolimatta silti jotenkin rennompaa. Osasyynä oli varmaan pienempi vauhti, mutta toinen osasyy oli varmaan se, että luonnon jää tuntui paljon pehmeemmältä. Joidenkin satojen metrien jälkeen luistelu sujui jo luontevasti ja väistelin suhteellisen ketterästi lumilaikkuja ohjaajien perässä. Luistelimme läheisen saaren rantaan, josta teimme U-käännöksen takaisin kohti Kalkkirantaa, jossa oli jo useita kurssilaisia pukemassa varusteitaan. Siinä rannassa käytiin läpi, että kaikilla varmasti olisi oikeanlaiset varusteet oikealla tavalla kiinnitettynä. Kävi ilmi sekin, että suurella vaivalla kiinnittämäni heittoköysi ei sittenkään ollut täysin oikein kiinnitetty.

Lähdimme matkaan Kalkkirannasta ja luistelimme yhteensä n. 5 km lenkin syöden eväät erään saaren rannassa. Kuulemma tyypillisesti tulokasretkellä luistellaan pidempi lenkki, mutta olosuhteet olivat tuulen ja jään lumisuuden vuoksi niin haastavat, että tuossakin oli joillakin kurssilaisilla täysi tekeminen. Lisäksi pysähdyimme saaren viereen tekemään pakolliset harjoitteet, joihin sisältyi heittoköyden ja naskaleiden käytön harjoittelua avannosta pelastautumiseksi — onneksi tosin ihan vain kuivalla jäällä. Tulokaskurssilla näki hyvin moninaista varustelua, koska jotkut olivat ostaneet aivan vimosen päälle kaiken tarvittavat varusteet luistelurepusta lähtien uutena, kun taas osa oli haalinut varusteita kokoon mistä vain pystyi. Kenkiin kiinnittyviä luistimia näkyi silti aika vähän.

Retki sujui mallikkaasti ja retken jälkeen autossa paluumatkalla ohjaajat vinkkasivat minulle, että voisin huoletta osallistua kuntoni ja luistelutaitoni puolesta 4-tason retkille, kun yleensä aloitetaan 5-tasolta. Se oli mukava kuulla, koska silloin valinnanvaraa olisi jonkin verran enemmän.

Kokemuksia muilta retkiltä

Hanasaaren ja Lauttasaaren ympäristö

Ehdin kauden aikana käydä myös kolmella muulla retkellä, joista ensimmäinen oli 5-tason retki Hanasaarenrannasta Lauttasaaren suuntaan, mikä on sijainniltaan itselleni paljon Sipoon Kalkkirantaa mukavampi, koska lähes perille pääsee julkisilla. Tulokasretken jälkeen sää oli runsaan lumentulon vuoksi n. kuukauden verran sellainen, että luistella ei voinut. Tämäkin retki oli täynnä lähes välittömästi ilmoittautumisen avauduttua, mutta suosion kasvettua odottamattoman suureksi, saatiin retkelle lisää ohjaajia, jolloin ryhmäkokoja voitiin kasvattaa. Retki oli hyvin erilainen kuin tulokasretki, koska keskityttiin pelkästään luistelemaan toki juttelua unohtamatta ja jään kunto oli paikoin erinomaisen hyvä luisteluun. Myös luistelijoita oli niin paljon, että meidät jaettiin lopulta kahteen n. 20 hengen ryhmään. Luistelua tuli tuolla kertaa n. 18 km.

Nokkala – Miessaari – Stora Herrö – Nokkala

Toinen retki oli 4-tason retki, joka suuntautui Espoon Matinkylän naapurista Nokkalan majakalta kohti Suvisaaristoa. Vauhti oli 4-tason retkelle ominaiseen tapaan vähän rivakampi, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Kuulemma retken vetäjän ajatuksena oli, että haastavuus tulisi tällä kertaa enemmänkin matkasta vauhdin sijaan. Matkaan oli pyydetty pakkaamaan vähän tavallista tuhdimmat eväät, koska meidän oli määrä rantautua jossain Espoon Suvisaariston monista ulkoilusaarista evästauolle. Luistelimme loistavassa kevättalven aurinkoisessa säässä Miessaaren eteläpuolelle, josta jatkoimme lyhyen ahtojään katselun jälkeen Ison Lehtisaaren pohjoispuolitse pieniä saaria pujotellen kohti Stora Herrön ulkoilusaarta. Matkalla näimme kauniiden saaristomaisemien lisäksi etäältä Rysäkarin entisen linnoitussaareen ja myös jostain syystä meren jäälle laskeutuvan helikopterin — toivon mukaan kukaan ei ollut pudonnut jäihin.

Reitin eteläpuolella Lehtisaarten pohjoispuolella oli meri lähes täysin sula, joten sinne ei ollut menemistä.
Meri oli lähes täysin sula reittimme eteläpuolella. Tässä näkymää kohti Lehtisaaria. Jää oli täysin sileä ja erinomainen luistella.

Saavuimme n. puolentoista tunnin luistelun jälkeen Stora Herrölle, jonka kiersimme ja jäimme evästauolle Stora Herrön pohjoispuolen vierasvenesatamaan, josta löytyi myös keittokatos tulentekoa varten. Tulta emme sentään tällä kertaa tehneet, vaan tyydyimme syömään eväät penkeillä istuskellen. Eväitä syödessä juteltiin muun muassa vaeltamisesta ja eräs luistelija suositteli myös Käsivarren erämaa-aluetta vaelluskohteena, mikä innoitti itseäni osaltaan kesän Halti-vaellukseen. Lyhyen evästauon jälkeen jatkoimme matkaa takaisin kohti Nokkalan majakkaa. Heti Stora Herrön pohjoispuolella jää oli aika röpyliäistä, mutta muuttui taas paremmaksi päästyämme avoimemmalle paikalle. Luistelimme lähes viivasuoraan Bergön saaren eteläpuolelle, jossa vastaan tuli lähes täysin sula salmi. Pystyimme kuitenkin kiertämään sulan rantaa pitkin, joten ei tarvinnut palata samoja jälkiä takaisin.

Stora Herrön vierasvenelaituri Espoon Suvisaaristossa kevättalvella.
Stora Herrön vierasvenelaituri, jonka taustalla näkyy myös keittokatos ja muita retkeilyrakenteita. Täällä söimme eväitä.

Paluumatka meni mallikkaasti, vaikkakin jää oli alkanut jonkin verran sohjoutua. Liikkeellä ollessa sitä ei onneksi vielä huomannut, mutta heti pysähtyessä luistin alkoi painua jään pinnasta sisään. Meidän oli kuulemma ollut tarkoitus kiertää pidempi lenkki, mutta lopulta luisteltavaa jäätä ei ollut kovin paljon meren ollessa täysin sula vain muutakin kilometrin päässä rannasta, joten tyydyimme lyhyempään. Miessaaren pohjoispuolella lyhyen matkan päässä Nokkalan majakasta päätimme käydä vielä tekemässä pienen piston Lauttasaaren suuntaan, jotta 4-tason jonkinlaisena epävirallisen virallisena rajana pidetty 30 km matka tulisi täyteen. Lopulta perillä matkaa oli taittunut n. 33 kilometriä. Reissu oli yllättävän kevyt pituudestaan huolimatta.

Retki kukonlaulun aikaan Strömsinlahdelta Villinkiin ja takaisin

Tälle oman luistelukauden viimeiselle retkelleni lähdin suhteellisen extempore. Arvoin illalla, että onko mitään mieltä lähteä vähän kuin kukonlaulun aikaan luistelemaan ennen töitä — lähtö nimittäin oli ajastettu 5:45. Kun kuitenkin jostain syystä heräsin aamuyöllä juuri neljän ja viiden välillä, päätin että miksipä ei. Eniten päätökseen vaikutti, että lähtö tapahtuisi vain vartin bussimatkan päässä kotoa ja olisi ikään kuin kotijäällä, joka toistaiseksi oli jäänyt tuntemattomaksi. Niinpä nousin niin hiljaa kuin pystyin ja pakkasin luistelureppuni. Vaihtovaatteet olivat jo onneksi valmiiksi kuivapusseissa, joten niiden etsimiseen ja pakkaamiseen ei erikseen kulunut aikaa. Ilmoittauduin retkelle, söin nopean mutta tukevan aamupalan, pakkasin eväät mukaan ja hyppäsin bussiin, jossa lähetin viestin Jennille päätöksestäni lähteä luistelemaan ennen töitä ja paluuaikani. 5.45 olin perillä lähtöpaikalla, vaikka jäin vahingossa väärällä pysäkillä pois bussista. Akuuttia kiirettä ei sittenkään ollut, koska retken vetäjä oli unohtanut luistimensa kotiin. Hän onneksi asui lähellä, joten viivästys ei ollut suuri. Sattuu sitä kokeneemmallekin!

Vetäjän paluuta odotellessa kiersimme muulla porukalla läheisen saaren. Kaiken kaikkiaan oli meitä tälle retkelle päässyt seitsemän aikaista lintua. Lähdimme luistelemaan Tammisalon ja Vartiosaaren välistä kohti Jollaksen kärkeä ja Villingin saarta. Ilma oli tyyni ja todella usvainen. Heti alusta lähtien oli selvää, että luistelu ei tulisi tänään olemaan helppoa, koska avovettä oli reitillä jo runsaasti väisteltäväksi ja jäljellä oleva jääkin oli paikoin hyvin sohjoista. Pääsimme kuitenkin verrattain helposti Villinkiin, jonka Kristallilahdessa pidimme evästauon. Ajatuksena oli jatkaa vielä Villingistä lounaaseen ja Santahaminaan päin, mutta Kristallilahdessa odotti yllätys — vastoin eilisen tietoja jäät olivat päättäneet kadota Villingin eteläpuolelta kokonaan ja vastassa oli vain avovettä. Ryhmämme pari jäsentä kävi tiedustelemassa jalan maata pitkin, olisiko sula kierrettävissä, mutta palasivat pettyneenä. Etelään ei olisi menemistä, vaan pitäisi palata osittain samaa reittiä takaisin.

Kristallilahdesta etelään avautuva avovesi.
Kristallilahdesta etelään avautui jään sijaan avovesi, eikä luistelua suunniteltuun suuntaan voitu jatkaa.

Lyhyen evästauon jälkeen lähdimme takaisin kohti lähtöpaikkaa, mutta ajatuksena oli mennä takaisin Vartiosaaren itäpuolta. Luistelimme Villasaarenselällä jatkuvasti tihenevässä sumussa kohti Ramsinniemen kärkeä. Jossain kohti keskittyminen kuitenkin hieman herpaantui ja tajusimme olevamme lähes puolimatkassa kohti Malkasaarta, jonne ei tosiaankaan ollut tarkoitus mennä. Jotain hyvää tästäkin harharetkestä kuitenkin seurasi, koska saimme hetkeksi myötätuulen ja näimme saukon jäljet jään ohuella lumipeitteellä. Teimme pikaisen käännöksen oikealle kurssille ja aika pian saavuimmekin Ramsinniemen kärkeen, jossa vastassa oli toinen avovesikohta. Tämän pystyimme kuitenkin kiertämään varovaisesti niemen kärjessä kivillä hyppien. Niemen kärjestä pitkälle avautuvaa avovettä katsellessa kristalloitui, että tämä varmaan jäisi kauden viimeiseksi luistelukerraksi, ja niin myös jäi. Matkalla takaisin Strömsinlahden venesatamaan näimme vielä kertaalleen saukon jäljet, mutta muuten ei tapahtunut enää mitään ihmeellistä ja yllättävää.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kausi oli onnistunut. Pääsin heti luistelemaan useammallekin retkelle ja luistelutaito kehittyi nopeasti. Erityisesti mieleen jäi viimeisen retken tunnelma, mutta myös aurinkoinen retki Suvisaaristossa. Luistelukaudet ovat hyvin vaihtelevia ja oli tuuria, että sattui olemaan näinkin hyvä luistella. Erityisen mukavaa oli päästä luistelemaan, kun samanaikaisesti latu oli hengenvaarallisen jäinen. Toivottavasti seuraava kausi on vähintään yhtä hyvä ja odotan paljon pääseväni luistelemaan muun muassa jokijäälle, mikä jäi vielä tältä kaudelta kokematta. Niin ikään odotan pidempiä retkiä muualla Suomessa, joita on silloin tällöin järjestetty.

Plussat ja miinukset pähkinänkuoressa

Positiivista

  • Näkee luontoa sellaisissakin paikoissa, minne ei tavallisesti ole tullut mentyä
  • Saa kokea vauhdin hurmaa sileällä teräsjäällä
  • Tutustuu uusiin ihmisiin
  • Hyvää liikuntaa, mutta aloittaessa ei välttämättä vaadita kovaa kuntoa, koska jäällä liikkuminen luistellen on parhaimmillaan esimerkiksi hiihtoa kevyempää
  • Seuran retkillä luistelu on turvallista
  • Oppii tuntemaan jään salat ja ymmärtämään jään käyttäytymistä, jolloin omasta liikkumisesta jäällä tulee turvallisempaa
  • Hyvä kumppani hiihdolle, koska talvella harvemmin on samanaikaisesti huono luistelu- ja hiihtokeli
    • Vaikka ladulla olisi vetinen keli, niin jää voi toisinaan vielä olla helposti luisteltavaa
  • Kuulemma luontevasti yhdistettävissä esim. melonta- tai sukellusharrastuksen kanssa

Negatiivista

  • Kausiluonteisuus
  • Saattaa olla hankala sovittaa aikatauluun
    • Retkille saattaa joutua lähtemään kukonlaulun aikaan tai iltamyöhällä, koska jäätilanne on silloin tyypillisesti parempi.
  • Aloittaminen on kallista, koska lajissa on paljon pakollisia, välttämättömiä varusteita
  • Ainakin pääkaupunkiseudulla seuran ohjatut retket tulevat nopeasti täyteen, jolloin retkelle ilmoittautuessa pitää olla skarppina.
  • Joihinkin luistelupaikkoihin voi olla haastava päästä ilman omaa autoa
  • Vaatii jonkun luistelukaverin tai ohjattuja retkiä, koska yksin ei pidä retkiluistella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You might also like