”Aurinko oli laskenut, mutta näin kesäkuussa ei pimeästä kannattanut puhua. Yö oli kalpea ja unelmoiva ja täynnä taikuutta.”
Tove Jansson – Vaarallinen juhannus
Valmistelut
Kesällä 2023 emme olleet juhannuksena vielä lomalla, joten aikaa oli vain viikonloppuvaellukselle. Pois kaupungista piti kuitenkin päästä. Kohteeksi valikoitui Mäntyharju-Repovesi-retkeilyreitti, jonka olimme halunneet vaeltaa jo edellisenä vuonna. Silloin kuitenkin olimme liian myöhään liikenteessä, emmekä saaneet junalippuja, joten suunnitelma siirtyi vuodella eteenpäin ja vaihdoimme pika-aikataululla kohteeksi Liesjärven ja Hämeen Ilvesreitin. Meitä houkutteli Repoveden lisäksi erityisesti Matkoslampi, jonka rannalla on puulämmitteinen, ilmainen sauna. Juhannussaunaa kun ei muuten ollut luvassa. Varsinaisen retkeilyreitin pituus on virallisesti 33 km ja se päättyy Riuttavuorelle Repoveden laidalle, mutta siihen saa helposti lisää kilometrejä jatkamalla vaellusta Repovedellä. Tällä reissulla matka jatkui retkeilyreitiltä vielä Repoveden läpi Hillosensalmen seisakkeelle.
Vaellus toimi lämmittelynä kolmen viikon päässä häämöttävään Norjan reissuun. Sen vuoksi pakkasin tavoistani poiketen mukaan vaellussauvat, jotka jäivät aikanaan pois tarvikelistaltani sen jälkeen, kun riittävän monta reissua kannoin niitä rinkassa käyttämättömänä. Olen aina kuulunut niihin kummajaisiin, jotka eivät pahemmin pidä sauvojen kanssa vaeltamisesta. Pidän siitä, että kädet saavat kulkiessa heilua vapaasti. Kokeneemmat kuitenkin väittivät, että niistä olisi Norjan maastossa oikeasti hyötyä, joten päätin antaa niille vielä uuden tilaisuuden. Kuulemma niiden käyttökin vaatii hieman totuttelua.
Hivenen ylimääräistä jännitystä aiheutti suunnistusretkellä viikkoa aiemmin kunnolla kipeytynyt nilkan ulkosyrjä. Sen vuoksi tuli ensimmäistä kertaa tutustuttua kinesioteippiin, jota päädyin vetämään kipeään ja rutisevaan nilkkaani reissun ajaksi. En lopulta osaa sanoa, oliko googleta-ja-tee-se-itse-teippauksistani kovin suurta iloa, mutta ajattelin, ettei niistä varmaan haittaakaan ole. Kipeän nilkan vuoksi suunnitelmani vaihtaa raskaat vaelluskengät polkujuoksulenkkareihin tosin siirtyi eteenpäin ja lähdin liikkeelle tutuilla ja turvallisilla vaelluskengillä.
1. Päivä: Mäntyharju – Matkoslampi (24 km)
Juhannuksen vuoksi perjantai oli töistä vapaa, joten hyppäsimme jo aamulla junaan, joka vei meidät parissa tunnissa Helsingistä Mäntyharjulle. Matka Helsingistä oli periaatteessa helppo, sillä se ei sisältänyt lainkaan vaihtoja ja reittikin alkoi alle kilometrin päästä Mäntyharjun juna-asemalta monitoimihalli Kisalan tuntumasta. Jostain syystä kaupunkisuunnistus ei kuitenkaan suju meiltä yhtä mallikkaasti kuin luonnossa suunnistaminen ja meillä oli hankaluuksia löytää reittiä. Tätä ei auttanut se, että reitti ei ollut alkuun kovinkaan hyvin merkattu ja jouduimme lopulta hyödyntämään puhelimen karttaa. Paperikartassa koko Mäntyharjun keskusta oli nimittäin vähän reilun postimerkin kokoinen. Todennäköisesti olisimme lopulta löytäneet reitin paperikartallakin, mutta matkaa oli jäljellä paljon ja aikaa rajatusti.
Reitin ensimmäinen osio ei jäänyt erityisesti mieleen hyvässä tai pahassa ja siksi reittikuvaus on tässä kohtaa lyhyt. Ensimmäiset pari kilometriä kulkivat ei-kovin-maisemallista latupohjaa pitkin ennen kuin siirryttiin huomattavasti kauniimmalle metsäpolulle. Melko pian sen jälkeen kuljimme ensimmäisen tulipaikan — Uutelan laavun — ohi. Emme pysähtyneet vielä siinä, vaikka nälkä vähän painoikin, sillä päätimme syödä vasta Sammalisen kodalla myöhemmin. Sammalisen kota tuli vastaan muutaman kilometrin päästä. Ison hiekkakentän laidassa komeileva kota ei ollut paikkana erityisen kaunis, mutta kelpasi hyvin lounastauolle. Jälkikäteen tuli silti mietittyä, olisiko Uutelan laavu kuitenkin ollut kauniimpi valinta.
Kokkasimme lounaan ulkona samalla, kun lepuutin nilkkaani. Olin ollut alkumatkan huolissani, miten se kestäisi vaeltamista, mutta yllättäen kipu ei ollut pahentunut lainkaan. Alkoi siis näyttää siltä, että reissu ollut nilkan kannalta niin surkea idea kuin olin pelännyt. Myöskin koko matkan ajan sitkeästi käyttämäni vaellussauvat tuntuivat yllättävän siedettäviltä, vaikkeivat vielä käsiini kiinni kasvaneetkaan. Varsinkin ylämäissä niistä oli jopa hyötyä — tai olisi ollut, jos sattuisin omistamaan edes auttavat käsivoimat.

Pyöräreitti ja kävelyreitti kulkivat pitkälti samaa polkua. Ainoastaan välillä reitit erkanivat kävelyreitin viedessä syvemmälle kauniiseen metsään. Joidenkin kilometrien jälkeen Pitkälammen kohdalla reitit haarautuivat. Koska halusimme yöpyä Matkoslammella, valitsimme reitin, joka kulki laavun ohi. Näin jälkikäteen ajateltuna toinen reitti olisi voinut olla maisemallisempi, sillä valitsemamme reitti kulki pitkiä pätkiä ajotien laitaa ja tiepätkät olivat erityisen puuduttavia. Onneksi matkalle mahtui myös kaunista metsämaisemaa, joskaan ei edelleenkään kauheasti mitään mainitsemisen arvoista.
Saavuimme illalla Matkoslammelle, jossa toinen seurue lämmitti jo saunaa. Yhteensä seurueita oli meidän lisäksemme kolme. Ensimmäisen päivän matkaksi kertyi 24 km ja jalkapohjat valittivat pitkästä matkasta. Matkoslammen laavun katolla oli aurinkopaneeli, jota itse emme kokeilleet, mutta toinen seurue kertoi, että se toimi vaihtelevalla menestyksellä. Lammen rannalla oli laituri ja vene, joka oli vapaassa käytössä. Paikka oli kotoisa, ilma oli lämmin ja aurinko paistoi.
Löysimme pienen etsimisen jälkeen teltalle rauhallisen paikan ylempää kalliolta ennen kuin suuntasimme alas kokkaamaan kalakeittoa kuivatusta seistä ja saunomaan saunan vapauduttua. Pyöreä, musta saunarakennus näytti varsinkin ulkoa katsottuna todella pieneltä, mutta riitti mainiosti kahdelle, oli oikein kodikas ja tarjosi hyvät löylyt sekä mahdollisuuden peseytyä. Samalla kävimme molemmat heittämässä talviturkin lampeen, vaikkei sitä pulahdusta ehkä uimiseksi kehtaakaan kutsua. Ilta toi ikävän paljon suomalaiseen juhannukseen perinteisesti kuuluvia hyttysiä leiripaikalle, mutta eivät ne juhannusfiilistä päässeet pilaamaan. Ilta-aurinko loi satumaisen valaistuksen lammen pintaan. Matkoslampi yllätti leiripaikkana positiivisesti, sillä pitkälti erittäin ei-maisemallisen reitin jälkeen odotukset eivät olleet korkealla.

2. Päivä: Matkoslampi – Repovesi (22 km)
Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Repovettä. Edellisen päivän lämmin ja aurinkoinen sää jatkui. Reitti kulki taas vaihtelevasti ajotien laitaa ja metsäpolkua ja mitään erityistä raportoitavaa ei aamupäivälle taaskaan osunut. Tavoite oli syödä lounas Pitkälammen laavulla, joka oli merkattu karttaani veden ääreen. Tässä kohden reitti ei kuitenkaan vastannut kunnolla ikivanhaa karttaani ja hetken aikaa olimme täydellisesti hukassa, missä olimme ja seurasimme vain sokeasti reittiä. Metsämaisema oli tässä kohtaa sangen kaunista, mutta nälkä alkoi jo painaa ja laavua ei meinannut tulla vastaan.
Lopulta itse laavua ei löytynyt. Kun aloimme jo turhautua, taukopaikka tuli viimein vastaan, mutta oli lammen rannalla olevan laavun sijaan ylhäällä kalliolla oleva uusi tupa. Kalliolta oli hyvät näkymät alas ja kaunis sää teki paikasta entistä hienomman. Ainoa ongelma oli, ettei vedenottomahdollisuutta ollut, joten jouduimme uhraamaan juomavettämme ruoan laittoon. Sekä sää että paikka olivat kauniita, joten viivyimme siellä hyvän aikaa. Samalla kävimme kirjaamassa itsemme tupakirjaan, josta huomasimme, ettemme olleet ainoat Mäntyharju-Repovesireittiä jalan kulkevat, vaikka reitillä ei ollut tullutkaan vastaan kuin yksi toinen vaeltaja. Vaikka lounas oli vanhentuneen kartan vuoksi venähtänyt odotettua pidemmälle, odotus kannatti ja maisemat taukopaikalta olivat yksi reissun helmistä.

Pitkälammen jälkeen joko merkinnät tai meidän keskittymiskykymme olivat puutteellisia, sillä onnistuimme hukkaamaan reitin ja päätymään ikivanhoille pitkoksille, jotka olivat nähneet parhaat päivänsä jo vuosia aiemmin. Emme tosin olleet ainoita, sillä eräs pyöräilijä eksyi kanssamme samalle polulle. Pyöräilijä päätyi kääntymään takaisin todettuaan, ettei tästä mitään tule, mutta jalan selvisimme vetisen maaston ja lahojen pitkosten yli oikealle polulle.
Pitkälammelta oli vielä muutama kilometri matkaa kansallispuiston alueelle ja matkalle mahtui edelleen jonkin verran ajotietä. Saavuimme Repovedelle Riuttavuoren kupeeseen iltapäivällä. Ajoteille sai viimein jättää väliaikaiset hyvästit sillä matka jatkui kansallispuiston alueella. Ensimmäisenä vuorossa oli lyhyt, mutta tiukka kiipeäminen Riuttavuorelle. Tässä vaiheessa myönnän, että vaellussauvoista oli aidosti hyötyä ja kiipeäminen ei käynyt reisiin niin pahasti kuin yleensä. Riuttavuorelta avautuvia näkymiä häiritsi hiukan alhaalla olevat laajat hakkuuaukeat, vaikka valokuvista saimmekin rajattua ne taktisesti pois.
Reilu kilometri Riuttavuoren jälkeen oli molemmille jo ennestään tuttu Olhavanvuori. Ajotien laita oli vaihtunut Repoveden upeaan metsikköön ja jylhiin kallioihin. Pikkuhiljaa aloimme nähdä myös muitakin kulkijoita, vaikkei sitä ruuhkaksi voinutkaan sanoa. Aiemmin olimme törmänneet lähinnä pyöräilijöihin sekä yhteen reittiä toiseen suuntaan kulkevaan vaeltajaan. Pidimme Olhavanvuorella kunnon välipalatauon ja löhöilimme hetken aurinkoisilla kallioilla maisemista ja kesäsäästä nauttien. Vaikka suomalainen juhannus valitettavan usein onkin kylmä ja sateinen, tällä kertaa sää oli hellinyt meitä koko reissun. Otin samalla kengät pois ja lepuutin jalkojani, sillä jostain syystä jalkapohjat olivat kävelystä poikkeuksellisen kipeät. Kipeät jalkapohjat eivät sinäänsä ole uusi juttu varsinkaan vaelluskengillä kulkiessa, mutta nyt tuntui kuin kengissä olisi ollut tulisia hiiliä. Kenties kaksi yli 20 km päivää peräkkäin vuoden ensimmäisellä vaelluksella ei ollut mikään kuningasajatus.
Olhavanvuoren jälkeen kävimme täyttämässä vesivarastot sen juurella. Kuljimme Kuutinkanavalle Kuutinlahden rantaa pitkin. Vaikka tämä osuus oli maastollisesti Mäntyharjun päätä haastavampaa ja vaati välillä pientä kalliokiipeilyä, nautin Repoveden päästä vanhoine metsineen huomattavan paljon enemmän. Käki, joka ei ollut vielä saanut vihnettä kurkkuunsa, kukkui ahkerasti jossain kauempana.
Alun perin olimme ajatelleet matkata merkkaamattomia polkuja Katajavuorelle, mutta päätimme, ettemme enää siinä vaiheessa jaksa lähteä seikkailemaan merkattujen reittien ulkopuolelle. Päätös sinetöityi, kun alkoi kuulua kovaa ukkosen jyrinää. Katajajärven kohdalla istuimme kuuntelemassa, miten lähellä ukkonen on ja pohdimme sinne leiriytymistä. Hetken pohdinnan jälkeen päädyimme jatkamaan suunnitelman mukaisesti Lapinsalmelle. Ukkonen jyrisi muutaman kilometrin päässä koko matkan ajan, mutta vesisadetta ei vielä kuulunut. Metsä alkoi pimetä synkkien pilvien täyttäessä taivaan. Edellisellä Repoveden telttaretkelläni oli myöskin iskenyt ukkonen ja itse asiassa kaksi kolmesta ukkosesta joihin olen luonnossa joutunut on tapahtunut Repovedellä.

Saavuimme lopulta 22 km jälkeen Lapinsalmelle. Kaksi peräkkäistä yli 20 km päivää olivat olleet väsyttäviä, mutta olin silti erittäin tyytyväinen. Normaalisti keskimääräinen vaellustahtimme on maastosta riippuen ollut n. 15 km päivässä, mutta olin tällä kertaa suunnitellut totuttua pidemmät päivämatkat tarkoituksella, sillä lähestyvä Norjan vaellus tulisi todennäköisesti olemaan fyysisesti rankempi. Lopulta pitkät matkat sujuivat hyvin ja isoin ongelma oli kipeät jalkapohjat.
Ukkosen jyrinä yltyi ja salamat löivät muutaman kilometrin päähän. Pystytimme teltan ja menimme telttaan suojaan juuri ennen vesisadetta. En varsinaisesti pelkää ukkosta, mutta vaelluksella se on silti aina kuumottava kokemus, vaikka tiesinkin, että meillä ei ollut mitään hätää matalakasvuisessa metsässä kaukana rannasta. Ukkonen kävi lopulta vajaan parin kilometrin päässä, mutta ei tullut päällemme. Saderintaman vuoksi ilta sujui kuitenkin enimmäkseen teltan suojassa ukkosen kulkua seuratessa.

3. Päivä: Lapinsalmi – Hillosensalmi (7 km)
Sunnuntaina ei ollut jäljellä enää kuin 7 km matka Hillosensalmen seisakkeelle. Vaikka jossain sanottiinkin, että sinne vie retkeilyreitti, todellisuudessa matka taittui ajotien laitaa pitkin ja sunnuntaille ei enää mahtunut maisemallisesti mitään mainitsemisen arvoista ellei lasketa Lapinsalmen kioskista mukaan tarttuneita jäätelöitä ja lyhyttä pätkää entistä rautatien pohjaa Repoveden rannassa. Bussillakin olisi todennäköisesti päässyt, mutta kauniin kävelyilman vuoksi emme edes selvitelleet asiaa. Reissu kuitenkin tehtiin osittain treeninä. Hillosensalmen seisakkeella sai vielä kokattua hernekeittoa lounaaksi ennen kuin hyppäsimme junaan, joka vei meidät takaisin Helsinkiin.

Lopputunnelmat
Tämä oli ensimmäinen reissu, jolla teimme kaksi selvästi yli 20 km päivää peräkkäin. Osin tarkoituksena oli treenata ja kartoittaa kuntoa edessä häämöttävää Norjan vaellusta varten ja osin kyseessä oli käytännön syyt. Halusimme ehdottomasti yöpyä Matkoslammella saunan vuoksi. Mäntyharju-Repovesi-retkeilyreitti ei itsessään mennyt suosikkeihimme, mutta Repoveden jylhät metsä- ja järvimaisemat eivät pettäneet. Ennen kansallispuistoa reitillä oli runsaasti ajotietä, mutta sitä on Etelä-Suomessa hankala välttää muualla kuin luonnonsuojelualueilla. Aurinkoinen juhannus Matkoslammen rannalla saunoen peittosi kaupunkijuhannuksen mennen tullen ja puuduttavan matkan jälkeen Matkoslampi yllätti positiivisesti.
Mäntyharju-Repovesivaellusreitin pituus herätti pieniä epäilyksiä jälkikäteen. Kun virallisen määritelmän mukaan 33 km reittiin lisää Repoveden päässä kävellyt 14 km, kokonaispituudeksi tulee 47 km. Eemelin älykellon ja Trailmapin mukaan reissun pituus oli kuitenkin 53 km, joten jostain reittiin putkahti kuusi ylimääräistä kilometriä. Vaelluksen tarkka pituus jäi siis mysteeriksi.
Ilman seurauksia reissusta ei palattu, sillä heti maanantaina allekirjoittaneeseen iski raju kaksi viikkoa jatkunut selkäkipu, jota epäiltiin ensin vaelluksen aiheuttamaksi fasettilukoksi. Syytin kivusta aluksi sauvoja, jotka olivat olleet ainoa normaalista poikkeava varustus, ja olin tässä vaiheessa jo valmis julistamaan kävelysauvat alimpaan helvettiin. Taisin kuitenkin haukkua väärää puuta, sillä pian perään iski monta päivää jatkuva kuumetauti, jota ehdittiin epäillä jo myyräkuumeeksi tai munuaistulehdukseksi. Mysteeriksi jäänyt tauti ehti onneksi hellittää sotkematta kesän vaellussuunnitelmia ja katse kääntyi kohti Norjaa ja Suomen Lappia, jonne pidemmät kesälomareissumme veivät. Vaellussauvatkin pääsivät pian pois täydellisestä pannasta, vaikka edelleen vaellankin mieluiten ilman niitä.