Yli 200 km mittainen Hämeen Ilvesreitti yhdistää useita luonto- ja virkistysalueita Hämeen alueella. Näihin kuuluvat mm. Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot, Pääjärven virkistysalue, Ahveniston luonnonsuojelualue ja Melkutin. Olimme molemmat kulkeneet päiväretkillä lyhyitä pätkiä kyseisellä reitillä aiemminkin, mutta tarkempi tutustuminen oli jäänyt tekemättä. Koko reitin kulkeminen ei innostanut kumpaakaan, mutta julkisten kulkuyhteyksien vuoksi Hämeen Ilvesreitti on mahdollista vaeltaa vain osittain.
1. päivä: Liesjärven kansallispuisto
Heinäkuussa 2022 mieli paloi jälleen pariksi päiväksi pois kaupungin vilinästä. Lisäksi halusimme lämmitellä loppukesälle suunniteltua Lapin vaellusta ajatellen. Aluksi ajattelimme vaeltaa Mäntyharju-Repovesi-vaellusreitin, mutta olimme liian myöhään liikenteessä, emmekä saaneet enää junalippuja. Varasuunnitelma piti siis keksiä melkein lennosta. Eemeli sai idean vaeltaa pätkä Hämeen Ilvesreittiä ja valitsi reitiltä reilun 50 kilometrin osuuden Kyynärästä 10-tien varrelle Perähuhdan bussipysäkille. Tälle osuudelle osuisivat mm. Liesjärvi, Iso-Melkutin ja Pääjärvi. Pakkasimme siis perjantaina töiden jälkeen rinkkamme ja matkasimme bussilla Kyynärän pysäkille 2-tien varrella, josta Liesjärven kansallispuistoon on parin kilometrin kävelymatka. Bussimatka Helsingin Kampista kesti puolitoista tuntia ilman vaihtoja.
Alkumatka kulki molemmille jo entuudestaan jokseenkin tutulla reitillä Liesjärven kansallispuistossa. Ensimmäisen kilometrin ajotiepätkän jälkeen reitti vei Kyynäränharjua pitkin Liesjärven poikki kauniissa järvimaisemissa. Järvessä ui yksinäinen kuikka, jota yritimme kuvata sillalta kehnolla menestyksellä. Kyynäränharjun jälkeen polku johti metsän siimekseen. Tässä vaiheessa kuljimme vielä kansallispuiston alueella, joten ympärillämme oli pääosin koskematonta metsämaisemaa, jota oli miellyttävä katsella.
Kun tulimme ajotiehen, piti päättää kulkeako ajotien laitaa vai kiertääkö Peukalolammin kautta. Tässä vaiheessa päädyimme edessä olevan pitkän matkan vuoksi kulkemaan seuraavan pätkän ajotien vartta, sillä se oli huomattavasti lyhyempi reitti. Tämä osoittautui hyväksi ideaksi, sillä tien varresta löysimme loistavat kanttarelli- ja metsämansikka-apajat. Lopulta varsinkin sieniä tarttui mukaan niin paljon, että oli pakko alkaa kulkea katse visusti tiessä, sieniä pursuavan tienpientareen sijaan, että selviäisimme seuraavalle metsäosiolle ennen uhkaavasti lähestyvää pimeää. Mansikat syötiin sitä mukaan kuin poimittiin.
Salmelan jälkeen siirryimme takaisin metsäpolulle ja käväisimme syömässä iltapalan Kettumäen tulipaikalla. Meillä ei ollut selvää käsitystä, missä leiriytyä, joten päätimme illallisen jälkeen kävellä niin pitkälle kuin aurinkoa riitti. Olimme jo ulkona kansallispuiston alueelta, joten jokamiehen oikeuksien nojalla telttailu oli vapaampaa. Mansikoiden ja sienien lisäksi mukaan tarttui pieni määrä lakkoja reitin varrelle osuneelta suolta. Nämäkin tosin päätyivät saman tien parempiin suihin. Lopulta pimeä alkoi laskeutua ja pystytimme teltan keskelle metsää hiukan sivuun reitiltä 15 km vaellettuamme. Illalla pohdimme, miten saisimme pari litraa sieniä säilymään kotiin, sillä ne kaikki eivät menisi ruoan joukossa. Päädyimme levittämään ne yöksi teltan pohjalle pyyhkeen päälle, huolimatta siitä, että Eemelin sukulainen vinkkasi parhaan säilömistavan olevan niiden syöminen. Pyyhkeen verkkokankaisen säilytyspussin puolestaan uhrasimme väliaikaisesti kanttarellien kuljetuspussiksi.
2. päivä: Liesjärvi – Iso-Melkutin – Kalattomanlammit
Hetken jälkeen molemmilta paloi hankalan maaston kanssa käpy sen verran pahasti, että siirryimme suosiolla takaisin ajotien laitaan
Seuraava päivä meni pitkälti samalla periaatteella kuin aiempi – eli kävellään niin pitkälle kuin ehditään ja jaksetaan – mieluiten joitakin kilometrejä Iso-Melkuttimesta eteenpäin, ettei viimeinen päivä venähdä liian pitkäksi. Alkumatkan reitti kulki osin metsän siimeksessä ja osin ajotien laitaa. Päivä oli kaiken kaikkiaan sateinen ja sadevarusteiden kanssa sai säätää yhtenään. Välillä kuljettiin kainaloita myöten sateen kostuttamassa heinikossa, joka kasteli vaatteet läpikotaisin. Toinen ikävä yllätys oli reitin varrelle osuvat hakkuuaukeat. Näiden vuoksi teimme peräti kahdesti päätöksen kulkea vapaaehtoisesti ajotien laitaa retkeilyreitin sijaan. Tämä kertoo reitistä paljon, sillä yleensä välttelemme ajotien laitaa mahdollisuuksien mukaan.
Ensimmäisen kerran valitsimme tien laidan sen vuoksi, että vastahakattu metsä oli yhtä mutaläpeä ja ihmisen levyisiä mutapohjaisia ojia, joiden ylitys olisi voinut johtaa mutakylpyyn. Kun lyhyen tiepätkän jälkeen siirryimme takaisin retkeilyreitille, päädyimme tiheään ja märkään kuusitaimikkoon, joka viimeistään kasteli kaikki siihen asti kuivina säilyneet paikat. Hetken jälkeen molemmilta paloi hankalan maaston kanssa käpy sen verran pahasti, että siirryimme suosiolla takaisin ajotien laitaan, varsinkin kun nälkä jo poltteli. Kymmenisen kilometriä metsää, märkää heinikkoa, ajotietä ja hakkuuaukeaa tarvottuamme, pysähdyimme syömään lounaan Kalajärven rannalle. Edellisenä päivänä kerätyistä kanttarelleista saatiin mukavasti lisämakua ruokaan ja ikävän polun aiheuttama ketutus helpotti.
Kalajärven jälkeen polku muuttui metsäpoluksi, jonka kontrasti aamuisen reitin heinikkoihin ja hakkuuaukeisiin oli melkoinen. Tätä oli jo huomattavasti miellyttävänpi kulkea. Iltapäivällä selvisimme lopulta Iso-Melkuttimelle – yhdelle reissun pääkohteista. Tässä vaiheessa luontoäiti suosi meitä ja sade lakkasi juuri sopivasti. Olen nähnyt elämäni aikana monia järvimaisemia, mutta Iso-Melkutin ei todellakaan kalvennut vertailussa ja tyyni ja kirkasvetinen järvi teki suuren vaikutuksen. Teimme lyhyen poikkeaman reitiltä ja kävelimme Tokholmannokan harjun kärkeen syömään välipalaa, lepäämään ja ihailemaan järvimaisemaa. Tähän asti reitillä ei ollut pahemmin ollut muita retkeilijöitä, mutta Iso-Melkuttimella törmäsimme lukuisiin päiväretkeilijöihin ja telttailijoihin. Kirkasvetisyytensä ansiosta järvi on myös sukeltajien suosiossa ja niitäkin järvellä näkyi.
Lopulta päivä alkoi jo kääntyä iltaan ja matkaa piti jatkaa. Seuraava pätkä ei ollut maisemallisesti erityisen hieno, sillä se kulki pitkälti ajotien ja Räyskälän lentokentän laitaa. Vasta usean kilometrin jälkeen pääsimme taas metsän siimekseen. Matka alkoi jo painaa ja aloimme pohtia leiripaikkaa yöksi. Vaihtoehdot olivat Myllyjärvi tai Kalattomanlammit muutamaa kilometriä pidemmällä. Emme olleet ennen vaeltaneet niin pitkiä päivämatkoja, joten päätimme katsoa Myllyjärvellä, vieläkö askel kulkisi muutaman kilometrin verran.
Myllyjärvellä nälkä oli jo sitä luokkaa, että päätimme syödä iltaruuan polun laidassa ja tehdä päätöksen sen jälkeen. Ruoka antoi sen verran energiaa, että päätimme lopulta jatkaa Kalattomanlammille. Viimeiset kilometrit omalta osaltani menivät pienessä sumussa, ja maisemista ei jäänyt juuri mitään mieleen. Ehdimme Kalattomanlammille juuri sopivasti ennen pimeää. Telttapaikka ei ollut maisemallisesti mitenkään erityisen hieno, mutta siinä vaiheessa kelpasi paremmin kuin hyvin. Yhteensä matkaa taittui päivän aikana 25 km.
3. Päivä: Kalattomanlammit – Pääjärvi – Perähuhta
Viimeisenä päivänä matkaa oli jäljellä reilut 12 kilometriä. Tästä ensimmäiset kilometrit kulkivat vielä metsän siimeksessä Pääjärven luonnonsuojelualueelle asti. Pääjärvi tarjosi lisää kauniita järvimaisemia ja pysähdyimme sen rantaan pidemmäksi aikaa kokkaamaan kalakeittoa nuotiolla. Tässä vaiheessa sää oli vielä erittäin suotuisa ja olisimme viihtyneet järven rannalla koko päivän, jos aikaa olisi ollut. Melkuttimen ja Liesjärven lisäksi, Pääjärvi on ehdottomasti käymisen arvoinen varmasti myös päiväretkikohteena. Väkeä oli vähemmän kuin Melkuttimella ja saimme olla täysin omassa rauhassa. Ruoan jälkeen reitti jatkoi pitkän matkaa järven laitaa ennen kuin lopulta poikkesi ajotielle ja kauniille metsä- ja järvimaisemille sai heittää hyvästit. Tässä vaiheessa myös poistuimme Hämeen Ilvesreitiltä ja suuntasimme Perähuhdan bussipysäkille 10-tien varrella pari kilometriä sivuun retkeilyreitiltä.
Samalla, kun jätimme metsämaiseman taaksemme, taivas repesi ja vettä alkoi sataa kaatamalla. Goretex-kalvolliset vaelluskenkäni kastuivat nopeasti läpi ja pian kengät olivat jo niin märät, että sukat litisivät. Onneksi saimme kuitenkin nauttia maisemalliset metsä- ja järviosuudet hyvästä säästä ja pääsimme jo muutaman tunnin päästä kotiin kuivattamaan itsemme ja tavaramme. Tätä ennen piti tosin tappaa tunnin verran aikaa sateisen 10-tien varren bussipysäkillä. Päädyimme pystyttämään PocketRocketin suoraan pysäkille ja keittämään teet tien laidassa pysyäksemme lämpiminä.
Reitti ei kokonaisuudessaan mene viikonloppuvaellustemme suosikeihin, sillä siihen sisältyi melko runsas määrä ajotien laitaa ja hakkuuaukeaa. Matkalle mahtui kuitenkin muutamia helmiä, kuten Liesjärven Kansallispuiston maisemat, Iso-Melkutin ja Pääjärvi, joten olen loppupeleissä tyytyväinen, että teimme tämänkin vaelluksen. Sää ei ikävä kyllä suosinut, mutta aina parempi todeta sadevarustuksensa riittämättömäksi viikonloppureissulla kuin viikon vaelluksella. Teinkin tämän reissun perusteella päivityksiä sadevarusteisiini. Bonuksena reissulta kotiin kulki litran verran kanttarelleja, joita emme saaneet reissun aikana syötyä. Tämän retken perusteella en saanut suuria mielihaluja vaeltaa Hämeen Ilvesreittiä kokonaisuudessaan, mutta valittuja pätkiä saattaa hyvinkin tulla kuljettua jatkossakin. Jatkossa tosin todennäköisesti pyrimme katsomaan kartasta ja ilmakuvista etukäteen pitkät tiepätkät ja hakkuuaukeat ja mukauttamaan reittiä mahdollisuuksien mukaan.
Koko reitti kartalla
