Luonnon helmassa voi sattua ja tapahtua ja turvallisuus onkin yksi asia, jota jokainen erämaahan suuntaava joutuu pohtimaan. Tässä sarjassa analysoimme mahdollisimman tiiviissä paketissa yleisimpiä aloittelevia vaeltajia mietityttäviä vaaratekijöitä ja annamme ohjeita ennaltaehkäisyyn ja uhkaavissa tilanteissa toimimiseen. Olemme taustaltamme perinteisiä vaeltajia, joille rinkka selässä vietettyjä kilometrejä on kertynyt tuhatkunta – näistä iso osa muualla kuin merkatuilla vaellusreiteillä. Jos joissakin tapauksissa omaa kokemusta ei ole ehtinyt vielä kertyä, ohjaamme tarkempien lähteiden pariin. Teksti painottuu sulan maan reissuille Suomessa – talviretkeily on jätetty käsittelemättä, koska siitä ei ole kokemusta juuri ollenkaan. Jos suunnittelet ensimmäistä rinkkavaellustasi Suomessa loppukeväästä alkusyksyyn ja turvallisuus mietityttää, tämä teksti on sinulle.

Ensimmäisessä osassa hyppäämme aiheeseen, josta kokemusta on ehtinyt kertyä jo pidemmältä ajalta lapsuusvuosien partio- ja suunnistusharrastusten kautta. Vielä nykyäänkin suunnistus on meille yhtä tärkeä yhteinen harrastus kuin retkeily ja vaeltaminen. Ja mitä itse reittien suunniteluun tulee – mielikuvitus on saattanut kukkia välillä vähän liikaakin, kuten retkikertomuksiamme lukeneet ovat saattaneet huomata.

1. Valmistautuminen ennen reissua

Pieni eksyminen on erittäin yleistä ja nostamme hattua sille, joka pystyy vielä kymmenien vuosienkin kokemuksen jälkeen sanomaan, että on ollut aina luonnossa täysin tietoinen tarkasta sijainnistaan, eikä ole koskaan kulkenut ensimmäistäkään suunnistusvirheen aiheuttamaa lisäkilometriä. Hyvällä valmistautumisella ja rauhallisuudella vakavammat eksymistilanteet voidaan kuitenkin välttää ja tämä välttelyoperaatio alkaa jo kotoa ennen reissua.

Reittisuunnitelma

Reittiä suunnitellessa perusteellinen pohjatyö ja omien rajojen tunteminen ovat tarpeen, jotta ikävät tilanteet maastossa saadaan minimoitua. Perehdy reittiin hyvin etukäteen ja selvitä mm. alla olevat asiat.

• Millaisia vesistöjen ylityksiä reitillä on ja onko niissä ylitystä helpottavia rakenteita (esim. silta tai kahluuvaijeri)? Miten vuolas ja syvä virta on? Huomioi, että tähän vaikuttaa mm. vuodenaika ja reissua edeltänyt sää. Jos et ole varma, onko virta ylitettävissä, mistä voit tarpeen tullen kiertää?
• Onko jossain lumi- tai kivivyöryvaaraa?
• Osuuko reitille soita? Ovatko ne kuljettavissa? Myös tämä voi vaihdella vuodenajan ja sään mukaan.
• Onko reitillä jyrkkiä nousuja tai laskuja? Entä rakkakivikkoa? Varsinkin jälkimmäistä on usein pelkän kartan avulla vaikea arvioida.
• Jos suunnittelet polkujen ulkopuolella kulkemista, oletko täysin kompassin varassa vai, onko poluttomilla osuuksilla hyviä maamerkkejä? Onko reitillä tiheitä metsiä tai hakkuuaukeita? Jälkimmäistä ei pysty yleensä arvioimaan maastokartasta, mutta ilmakuvista saattaa olla apua.
• Mistä löydät todennäköisimmin puhelinkentän ja miten vaikeaa kentän ääreen on päästä, jos jotain sattuu? Tätä ei pysty täysin luotettavasti arvioimaan millään, mutta kartan, sosiaalisen median ja operaattorien kuuluvuuskarttojen avulla saat jotain osviittaa.

Kun olet selvittänyt sinua mietityttävät paikat, kysy sosiaalisen median vaellusryhmistä tai luontokeskuksista ajankohtaista tietoa mm. vesistöjen tilanteesta. Pohdi, kannattaako reittisuunnitelmaa muuttaa ja mm. vuolaimpia virtoja ja soita kiertää. Jos reitillä on jyrkkiä nousuja tai laskuja tai runsaasti rakkaa, suunnittele siihen kevyempi päivämatka (huomioi, että Ruotsissa ja Norjassa rakkaa ei välttämättä merkitä ja käyräväli on useimmiten suurempi). Jos et luota suunnistustaitoihisi, pitäydy merkatuilla reiteillä. Mikäli suunnittelet paljon kompassin varassa kulkemista, varmista, että osaat huomioida kokonaiskorjauksen (tästä lisää alempana). Ja ennen kaikkea – varaudu aina siihen, että saatat joutua muuttamaan suunnitelmaa kesken reissun esimerkiksi ukonilman, sumun tai muiden yllättävien olosuhdemuutosten vuoksi.

Suunnittele sellaisia päivämatkoja, jotka tiedät pystyväsi tekemään. Muista, että pelkästä kartasta voi olla vaikea arvioida maaston haastavuutta. Jätä reittisuunnitelmaan riittävästi löysää omien voimavarojen, luontoäidin oikkujen, tai muiden muuttujien aiheuttamille hidasteille. Rinkkavaellusten lisäksi tämä on erityisen tärkeää päiväretkillä, sillä mukana ei yleensä ole yöpymistarvikkeita tilanteisiin, joissa takaisin ei selvitäkään ennen pimeää. Yleisesti kuultu nyrkkisääntö rinkkavaelluksille on pitää mukana yhden päivän ylimääräinen ruoka. Päiväretkilläkin on usein hyvä pitää hätävarana ylimääräinen välipala.

Itse esimerkiksi suunnittelemme vaellukset yleensä niin, että reitti on 2 km tuntinopeudella (tauot mukaan lukien) tehtävissä, vaikka vaellusnopeutemme onkin keskivaativassa maastossa yleensä lähemmäs 4 km tunnissa. Jos luvassa on erityisen vaikeaksi tiedettyä maastoa (esim. rakkaisen tunturin huiputus), saatamme jättää suunnitelmaan jopa enemmän löysää. Vaellusnopeus on kuitenkin todella yksilöllistä ja olosuhteista riippuvaista, ja oman tahdin oppii ennustamaan paremmin usein vasta useamman reissun jälkeen. Myös sopivat päivämatkat muotoutuvat reissujen karttuessa. Täysin kokemattoman kannattaakin tehdä harjoitusvaellus lähimaastossa ennen erämaahan säntäämistä.

Anna reittisuunnitelmasi jollekulle ja kerro milloin pitää huolestua, jos sinua ei ala kuulua takaisin. Mikäli kommunikointi kotiin on kännykän varassa, pyri ajoittamaan viestit paikkoihin, joissa suuremmalla todennäköisyydellä on kenttä – esimerkiksi tunturien huipuille. Operaattorien kuuluvuuskartat voivat antaa jotain osviittaa siitä, mitä odottaa. Muista kuitenkin, että kännykän kuuluvuus ylhäällä tunturissakin on Lapin erämaissa epävarmaa, joten yleensä et voi varmuudella luvata viestiä päivittäin. Tämä johtaa siihen, että mikäli sinulle sattuu jotain, saattaa pahimmillaan kestää päiviä ennen kuin sinua aletaan etsiä. Vaikka tällaisen kauhuskenaarion toteutumisen todennäköisyys onkin lottovoiton luokkaa, se on silti hyvä tiedostaa.

Kun kuljet autiotupien ohi, kirjoita tupakirjaan, että olet ollut siellä ja minne olet menossa. Tämä auttaa alueen rajaamisessa katoamistilainteissa. Poikkeuksena voidaan pitää tilannetta, jossa leirissä on uhkaavasti käyttäytyvä kanssavaeltaja, jolle et halua kertoa seuraavaa leiripaikkaasi.

2. Toiminta reissun aikana: suunnistaminen

Kun reittisuunnitelma on huolella laadittu ja reissu vihdoin alkanut, päästään varsinaiseen maastossa suunnistamiseen. Suunnistaessa kannattaa pelata aina varman päälle. Lähimetsän kuntorastit ovat oikea paikka omien suunnistustaitojen rajojen testaamiselle – Lapin poluton erämaa ei. Pidä mukana kahta suunnistusvälinettä, sillä ensisijainen väline voi pettää – oli se sitten elektroninen tai manuaalinen. Meillä ensisijaisena välineenä toimii vanhanaikainen paperikartta sekä kompassi, kun taas toissijainen väline on yleensä puhelimeen etukäteen ladattu kartta. Oma mielipiteemme on, että paperikartta ja kompassi (ja kyky käyttää niitä) on hyvä olla jollakin seurueen jäsenellä, vaikka suunnistus tapahtuisikin esimerkiksi kännykän avulla. Suunnistusväline on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen valinta.

Vinkkejä paperikartan ja kompassin avulla suunnistamiseen

Yhdessä postauksessa on mahdotonta antaa kattavaa suunnistuskoulua ja suunnistamaan oppii vain suunnistamalla. Karttamerkit on yleensä maastokarttojen sivuun merkattu, jos niitä kaikkia ei satu osaamaan ulkoa. Alla on lista asioista, joita ainakaan allekirjoittaneelle ei koulussa opetettu vaan, jotka on opittu tien päällä – valitettavan moni kantapään kautta.

• Opettele käyttämään kompassia ennen reissua ja käy harjoittelemassa suunnistusta paikallisilla kuntorasteilla. Lähes kaikki Suomen kuntorastitapahtumat löytyvät Rastilippu-palvelusta. Tapahtumiin voi osallistua matalalla kynnyksellä ilman sen kummempaa taustaosaamista tai seurajäsenyyttä. Suunnistusseurat ja Suomen Latu järjestävät myös välillä suunnistuskursseja, jos omatoimiopiskelu tuntuu haastavalta.
• Varmista, että kompassissasi on astekehä. Ilman sitä kokonaiskorjauksen arvioiminen on haastavaa.
• Paperikartat eivät yleensä ole ajan tasalla. Erityisesti polkuja on maastossa aina enemmän kuin kartassa. Sen vuoksi kartan muihinkin maamerkkeihin kannattaa kiinnittää huomiota.
• Muista, että merkatulta reitiltäkin voi eksyä, sillä polkumerkit voivat olla puutteellisia. Tämän vuoksi pidämme jonkinlaista karttaa (paperinen tai elektroninen) mukana myös merkatuilla reiteillä.
• Seuraa merkkaamattomilla poluilla kulkiessasi esimerkiksi kompassilla, että polku menee varmasti oikeaan suuntaan, ettet päädy väärälle polulle.
• Tunturit ja järvet eivät pääsääntöisesti vaihda paikkaa. Korkeuskäyrät ovatkin oiva apu suunnistukseen ja niitä kannattaa oppia hyödyntämään. Puronuomat sen sijaan ovat voineet muuttua siitä, kun kartta on valmistettu.
• 180 asteen pummi on yllättävän helppo tehdä suuntaa ottaessa. Ole huolellinen, kun käytät kompassia. Mikäli olet paikalla, jossa on hyvä näkyvyys, tarkista muiden maamerkkien avulla, että suunta käy järkeen.
• Varmista, että tarvittaessa osaat vähintään omia jälkiäsi takaisin.
• Rakkainen tunturin huippu on vaaran paikka eksymisen kannalta. Polkua ei yleensä näy ja kun olet hetken aikaa pyörinyt ihailemassa maisemia, et usein enää hahmota, mistä suunnasta tulit.
• Pidä silmällä omaa vaellusnopeuttasi varsinkin ensimmäisillä reissuilla. Se auttaa tulevien reittien suunnittelussa.
• Pidä sijaintiasi kartalla silmällä tiheään. Mikäli eksyt, reitille takaisin löytäminen on siten helpompaa. Rastisuunnistuksessa tarkinta tiedossa olevaa sijaintia tyypillisesti seurataan kartalla esim. sormella tai kompassin kulmalla.
• Huonon näkyvyyden sattuessa, muuta herkästi reittiäsi ja/tai turvaudu elektroniseen apuvälineeseen. Olemme itse onnistuneet hukkaamaan hernerokkasumussa jopa vuolaan jokivarren, jota luulimme kartan perusteella pomminvarmaksi maamerkiksi. Tässä vaiheessa olimme jo verrattain kokeneita suunnistajia.

Elektroniset apuvälineet ja sovellukset

Tästä osiosta omakohtaista käytännön kokemusta on kertynyt hivenen vähemmän. Vaikka elektroniset apuvälineet kehittyvät koko ajan, kuulumme nimittäin edelleen niihin, jotka suunnistavat lähes kokonaan paperikartan ja kompassin avulla. Aiheeseen on kuitenkin perehdytty, sillä elektroniikan tarve arvioidaan tapauskohtaisesti ennen jokaista reissua. Enimmäkseen käytössä on ollut Android-puhelimille suunniteltu Maastokartat-sovellus suunnistuksen lisäturvana sekä älykello. Alla esitellään lyhyesti erilaiset puhelinsovellukset, sekä elektroniset apuvälineet kuten satelliittipaikannuslaitteet (GPS), hätälähettimet ja satelliittipuhelimet.

Puhelinsovellukset paikantamisen apuna

Aloitetaan retkeily- ja vaellustarkoitukseen sopivista puhelinsovelluksista, joissa on paikannusominaisuus ja mahdollisuus katsella karttoja. Oma käytännön kokemus rajoittuu enimmäkseen Android-sovelluksiin, mutta lisäksi listataan muutamia suosittuja vaihtoehtoja Applen iOS-käyttöjärjestelmälle. Yleisesti on huomioitava että puhelimen avulla suunnistaminen vie kuitenkin jonkin verran akkua, joten jos sitä aikoo käyttää pääasiallisena suunnistusvälineenä, voi joutua kantamaan enemmän varavirtaa.

Maastokartat-sovellus (Android)

Meillä itsellämme on ollut vaellus- ja retkeilyreissuilla käytössä useimmiten Android-puhelimille julkaistu Maastokartat-sovellus. Sovelluksen ilmaisessa versiossa ei ole karttojen esilatausominaisuutta, joten kartat näkyvät ainoastaan silloin, kun mobiilidata toimii. Sovelluksen Plus-versiolla voi kuitenkin maksua vastaan (9,90 €/3 kk tai 19,90€/vuosi) ladata puhelimeen kartat ennen reissua, jolloin ne toimivat myös ilman puhelinkenttää. Toistaiseksi tämä on toiminut kaikkialla, missä olemme vaeltaneet ja toimii erityisesti satunnaisessa sijainnin tarkastamisessa. Sovelluksen Plus-versiolla voi paikallisten maanmittauslaitosten maastokarttoja ladata käyttöön Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, mutta suurpiirteisempi, OpenStreetMap.org-pohjainen kartta on ladattavissa käyttöön koko maailmassa.

Sovelluksen valikon Sijainti-osiosta saa luettua oman sijaintinsa WGS84-koordinaatistossa, vaikka kartan luku ei onnistuisikaan, joten ilmainenkaan versio sovelluksesta ei ole kentättömällä alueella hätätilanteessa hyödytön. Samasta näkymästä voi tarkistaa myös erannon, joskaan toiminnon tarkkuudesta ei ole tietoa. Muina ominaisuuksina sovellukseen on mahdollista tuoda omia reittejä GPX-formaatissa ja lisätä omia paikkoja pisteinä: jälkimmäinen ominaisuus on kätevä esim. parhaiden marja- ja sieniapajien merkitsemiseen, vaikka toki sillä voi merkitä myös tupia ja muita vaellukselle olennaisia kohteita!

Karttaselain (Android, iOS)

Tästä sovelluksesta ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta moni suosittelee sitä aihetta sivuavissa keskusteluissa Internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Keskeinen ero verrattuna Maastokartat-sovellukseen on tuki myös Applen laitteille. Sovelluksen ilmaisessa versiossa on kutakuinkin samat ominaisuudet reittien piirtoa ja tuontia lukuun ottamatta kuin Maastokartat-sovelluksen ilmaisessa versiossa. Karttojen esilatauksen ja monia muita hienoja karttoja ja ominaisuuksia saa käyttöönsä, kun maksaa 40,49 €/vuosi (tai 10,49 €/2kk) Plus-tilauksen.

OruxMaps GP (Android)

Mikäli ei halua maksaa edellä olevista, on Androidille olemassa täysin maksuton sovellusvaihtoehto. Sovelluksen käyttöliittymä on kuitenkin sen verran epäintuitiivinen, että sen opettelussa voi mennä tovi jos toinenkin. Rehellisesti sanottuna tämä on sopiva vaihtoehto, jos harrastaa paikkatietoa tai on muuten vain halukas säätämään. Ehdottomana plussana todettaneen, että sovelluksesta löytyy kaikki edellämainituista sovelluksista löytyvät ominaisuudet ja osittain ominaisuusvalikoima on näitä laajempikin. Todellisena helmenä sovelluksessa voi lisätä piirtoon mitä tahansa WMS- ja WMTS-karttatasoja, joten mahdollisten piirrettävien tasojen valikoima on osaavalle loputon. Näille kaikille tasoille toimii myös esilataus tarvittaessa.

GPS-laitteet eli satelliittipaikantimet

Meillä ei ole ollut käytössä erillistä satelliittipaikanninta, mutta sellaista kannattaa harkita, jos elektronista laitetta tarvitsee paljon ja/tai käyttöolosuhteet ovat erityisen vaativat. Sopivien laitteiden hinta vaihtelee n. 150 € aina n. 700 € ominaisuuksista riippuen. Tunnettuja kuluttajalaitteiden valmistajia on nykyään lähinnä Garmin, mutta käytettynä saattaa löytää myös muiden aiemmin tunnettujen valmistajien kuten Magellanin paikantimia. Nämäkin ovat luultavasti vielä toimivia laitteita, mutta mahdollisia karttoja ei todennäköisesti enää päivitetä, eivätkä laitteet todennäköisesti tue kuin GPS-satelliitteja, joilloin paikannuksen tarkkuus Suomen pohjoisosissa on heikompi.

Erilliset paikantimet usein vievät vähemmän akkua ja kestävät murjomista, kylmää ja märkää puhelinta paremmin. Antenni on usein myös hiukan suurempi ja herkempi, mikä voi auttaa sijainnin löytämisessä haastavassa maastossa. Sijainnin löytämistä hankaloittavat erityisesti tiheä kasvusto ja ympäröivät korkeat maastonmuodot. Käytännössä meillä ei ole ollut vaikeuksia saada tarkkaa sijaintia puhelimellakaan, joten tämä ero realisoituu lähinnä syvien kanjonien pohjalla. Osassa Garminin paikantimista (tunnistaa numerosarjan perässä olevasta i-kirjaimesta) on lisäksi SOS-painike, jolla saa hälytettyä apua ilman puhelinsignaalia. Omassa tarkoituksessamme erillinen laite ei suunnistusmielessä yleensä ole tarpeen, mutta SOS-painikkeen tarpeellisuus arvioidaan aina tapauskohtaisesti ennen reissua. Hätälähettimistä lisää myöhemmin.

Urheilu- ja seikkailukellot paikannusominaisuudella

Lähes kaikissa nykyisissä urheilukelloissa on nykyään satelliittipaikannin ja osassa myös kartta. Tunnettuja valmistajia ovat Garmin, Polar, Suunto ja Coros. Näiden ominaisuudet vaihtelevat ja usein kaikkein edullisimmissa malleissa ei ole mahdollista seurata sijaintia kartalla tai edes koordinaatteina. Kalleimmista malleista saattaa usein löytyä ns. seikkailutila, jolla kellon akku kestää jopa jatkuvassa paikannusmoodissa useita vuorokausia. Ennen varsinaisen GPS-laitteen hankkimista voikin olla hyvä idea tarkastaa, mitä ominaisuuksia omassa kellossa on, jos sellaisen omistaa. Mahdollinen kartta ei välttämättä toimi offline-tilassa, mutta joissain malleissa reitin lataaminen etukäteen kellon muistiin lataa myös reitin varren kartan käytettäväksi offline-tilassa.

Hätälähettimet ja satelliittipuhelimet

Viimeinen mutta ei suinkaan vähäisin vaeltajan elektroninen apuväline on hätälähetin tai joissain tapauksissa satelliittipuhelin. Nämä vaativat usein liittymän, joten satunnaisessa käytössä vuokraaminen voi olla halvempi vaihtoehto. Hätälähetin voi olla tarpeen erityisesti jos olet syrjäisillä ja kentättömillä taipaleilla yksin tai liikut alueella, josta kentän löytäminen avun soittamiseksi veisi kohtuuttoman kauan aikaa. Esimerkiksi Haltin vaelluksella puhelinkenttää ei olisi hätätilanteessa välttämättä löytänyt saman vuorokauden aikana. Siinä apua odotellessa ei olisi edes tervejalkainen vaelluskaveri paljoa mieltä lohduttanut.

Yleisin esimerkki hätälähettimistä lienee Garminin Inreach-sarjan laitteet, joista pienin inReach Mini sisältää kaksisuuntaiset viestintäyhteydet hätä- ja virkistyskäyttöön. Käytännössä laitteella voi siis hätätilanteessa hälyttää apua Garminin omasta hätäpäivystyksestä, joka välittää hätäpyynnön edelleen paikalliselle hätäkeskukselle riippuen siitä missä päin maailmaa hätäpainiketta painetaan. Mahdollinen pelastusoperaatio koordinoidaan hätäkontaktien, hätäkeskuksen ja Garminin keskuksen välillä. Virkistyskäytössä laitteella voi mm. katsoa säätiedotteen ja lähettää viestejä ennalta määritettyihin numeroihin siihen yhdistettyä puhelinta apuna käyttäen tai ilman. Lisäksi laitteesta löytyvät myös tavalliset paikannustoiminnot ladattavine reitteineen ja reittipisteineen.

Hätälähettimen käyttöä hätätilanteessa on syytä opiskella etukäteen, jotta osaa toimia oikein. Tyypillisesti hätäpainiketta painettaessa Garminin keskus kysyy hätätilanteen laatua, jotta pelastusoperaatio voidaan koordinoida. Näihin viesteihin on syytä vastata, koska varsinkin Pohjoismaiden ulkopuolella turhaan tehty pelastusoperaatio voi olla järkyttävän kallista lystiä! Garminin keskus nimittäin koordinoi pelastusoperaation siinäkin tapauksessa, että mitään ei vastata, jos vaaran katsotaan olevan todellinen.

Satelliittihätälähetintä järeämpi ratkaisu on varsinainen satelliittipuhelin, jolla voi soittaa käytännössä minne vain mistä vain, kunhan puhelin saa yhteyden satelliitteihin. Nämä ovat pelkkiä hätälähettimiä hintavampia ja vaativat myös liittymän, joka on yleensä hätälähettimen vastaavaa kalliimpi. Satelliittipuhelimella voi toki soittaa myös hätäkeskukseen, mutta Garminin palvelusta ja laitteista poiketen satelliittipuhelimella ei tyypillisesti voi hälyttää apua yhdellä napin painalluksella. Siinä missä napin painallus Garminin inReach-sarjan laitteilla johtaa yleensä pelastustoimenpiteisiin siinäkin tapauksessa että yhteydenottoihin ei vastata, riippuu satelliittipuhelimella lopputulema hätäpuhelusta ja hätäkeskuksesta.

Markkinoilta löytyy myös hätälähettimiä, jotka toimivat yksisuuntaisesti. Tällaisesta esimerkkinä on rescueME PLB1 Personal Locator Beacon, joka hätätilanteessa lähettää signaalin satelliittien kautta paikalliselle hätäviranomaiselle. Laite vaatii Suomessa radioluvan, joten myös siitä koituu vuosittainen 19,43 € kustannus, joka on kuitenkin selkeästi inReachin sopimuksia edullisempi. inReach-laitteisiin erona on laitteen hyvin yksinkertainen toimintamekanismi ja yksisuuntaisuus. Siinä missä inReachin avulla voidaan viestiä hädän tyypistä, rescueME-laitteella sellainen ei onnistu. Painiketta painettaessa lähetin lähettää hätäsignaalia sijaintitietoineen n. 24 tuntia, kunnes se pysäytetään tai laitteen akku loppuu. Laitteen eduksi voidaan katsoa sen pieni virrankulutus valmiustilassa, mutta huonona puolena yksisuuntaisuus. Apua ei pysty mitenkään koordinoimaan. Käytännössä kuulemma hätäkeskukselle ilmoitetaan PLB-lupaa hakiessa omat yhteystiedot, joten hätäkeskus yrittää soittaa kantajalle ja päättää sitten jatkotoimenpiteista.

Nak, Nek, ja kokonaiskorjaus

Maantieteellinen pohjoinen ja magneettipohjoinen eivät ole sama asia. Näiden kahden pohjoisen välistä kulmaa kutsutaan erannoksi (neulaluvun korjaus eli Nek) ja sen suuruus riippuu sijainnista maapallolla. Lisäksi karttapohjoinen voi poiketa hivenen maantieteellisestä pohjoisesta, kun pyöreä maapallo siirretään kaksiulotteiselle kartalle (napaluvun korjaus eli Nak). Näiden kahden summaa (etuliitteineen) kutsutaan kokonaiskorjaukseksi. Ettei homma vain menisi liian helpoksi, se myös muuttuu ajan myötä. Suomessa eranto vaihtelee tällä hetkellä 7 asteesta (Ahvenanmaa) 15 asteeseen (itäraja) ja on viime vuosina kasvanut noin 0,2 astetta vuosittain.

Mitä nämä hankalasti hahmotettavat luvut sitten tarkoittavat käytännössä? Suomen olosuhteissa kokonaiskorjaus tulee ajankohtaiseksi, jos suunnistetaan pitkiä matkoja kompassin varassa. Esimerkiksi Urho Kekkosen kansallispuistossa kokonaiskorjaus on noin 14 astetta. Mikäli suunnistat viisi kilometriä pelkän kompassin varassa, päädyt jo reilun kilometrin verran hutiin, jos et huomioi kokonaiskorjausta.

Kokonaiskorjaus on ilmoitettu kartoissa ja siihen pitää vielä lisätä vuotuinen muutos kerrottuna kartan painovuodesta kuluneella ajalla. Kokonaiskorjauksen voi myös tarkistaa Maanmittauslaitoksen sivuilta. Perinteisellä kompassilla kokonaiskorjaus paikasta riippuen joko vähennetään tai lisätään (Suomessa aina vähennetään) kompassin ilmoittamasta asteluvusta suunnan oton jälkeen. Joissakin kompasseissa on lisäksi erilleinen erannonkorjaustoiminto, joten tämä riippuu myös siitä, millaisen kompassin satut omistamaan. Lue kompassisi käyttöohje ennen käyttöönottoa.

Jos kaikki tämä meni yli hilseen, ei hätää. Usein näitä ei ole tarpeen ottaa suunnistaessa huomioon, mutta asia pitää tiedostaa ja pitkiä matkoja pelkällä kompassisuunnalla ei kannata suunnistaa varsinkaan, jos tämä asia ei ole hallussa. Aina kannattaa katsoa myös muita maamerkkejä kartalta ja päivittää suuntaa aina välillä.

Eksymä

Eksymäksi kutsutaan magneettipohjoisen ja kompassineulan osoittaman pohjoisen välistä eroa. Tämä on tärkeää erityisesti merenkulussa ja kuivan maan vaelluksella harvemmin tarpeen ottaa huomioon. Tämänkin olemassaolo on kuitenkin hyvä tiedostaa. Eksymää voivat aiheuttaa mm. rautaesineet, magneetit, voimavirtajohdot ja maaperän rautamalmi. Allekirjoittanut on esimerkiksi saanut kompassin häiriintymään juomarakon letkun magneettipidikkeen ja liian lähellä pidetyn älypuhelimen avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suuntaa ottaessa magneetit, puhelimet ja metalliesineet kannattaa pitää etäällä kompassista ja suunnistaessa kannattaa edelleen aina pitää silmällä kompassin lisäksi myös karttaa.

Älä kuitenkaan anna tämän tekstin kadottaa luottoasi kompassiin. Lähes aina, kun olemme olleet kompassin kanssa erimieltä, kompassi on ollut oikeassa.

3. Eksymistilanteessa toimiminen

Jos kaikesta huolimatta eksyt maastossa, muista toimia rauhallisesti. Hätiköimällä päädyt todennäköisesti ainoastaan pahemmin kadoksiin. Alla lista toimenpiteistä, jotka voivat auttaa pois eksymistilanteesta, joissa olet kartan ja kompassin varassa ja käytössä ei ole GPS-paikanninta. Emme ole itse onneksi pahemmin eksyneet vaelluksilla, mutta suunnistusharrastuksen yhteydessä senkin edestä ja näillä on aina löydetty takaisin reitille.

• Istu alas ja pidä tauko. Rinkkavaelluksella voi jopa olla järkevää laittaa teltta pystyyn, nukkua yö ja pohtia tilannetta aamulla levänneenä. Reissun vaiheesta riippuen rinkassa on yleensä ruokaa sen verran, että ehdit joko löytää takaisin reitille tai löytää paikan, josta saat soitettua apua.

• Avaa kartta ja ala kaventaa aluetta, jolla olet. Aloita katsomalla kompassilla, missä on pohjoinen ja asettamalla kartta oikein päin.
• Kartoihin on yleensä piirretty koordinaattiviivat. Jos käytössä on puhelinsovellus, josta saat tietää koordinaattisi myös ilman kenttää (esim. maastokartat tai 112), voit niiden avulla paikantaa itsesi manuaalisesti. Varmista vain, että kartassa ja sovelluksessa on sama koordinaattisysteemi (nykyään yleensä WGS84).
• Käy läpi reitti, jota pitkin tulit ja mieti, missä tiesit viimeksi varmuudella sijaintisi? Osaatko palata siihen pisteeseen takaisin? Kauanko olet kulkenut ja miten pitkälle olet mahdollisesti tullut?
• Tarkastele ympärilläsi olevia maamerkkejä. Onko lähistöllä esimerkiksi vesistöjä, mäkiä, isoja avokalliota, jyrkänteitä tai soita? Oletko puurajan ylä- vai alapuolella? Löydätkö näitä maamerkkejä kartasta. Metsäisessä maastossa voit myös kiivetä puuhun, mikäli luotat selviäväsi sieltä ehjänä alas.
• Vaikka et näillä toimenpiteillä saisikaan tarkkaa sijaintia selville, todennäköisesti saat kuitenkin rajattua aluetta. Katso, onko kartassa jokin iso kiintopiste, kuten joki, järvi, merkattu tai muuten tunnistettavissa oleva polku, tie, tai muista erotettavissa oleva tunturi. Suuntaa sitä kohti kompassin avulla. Kiintopisteen pitää olla niin iso, ettet mene siitä vahingossa ohi, vaikket tarkkaa sijaintiasi tiedäkään.
• Mikäli ei vieläkään selviä pois tilanteesta, soita apua. Mikäli kenttää ei ole, hakeudu ylemmäs. Ylempää kenttä löytyy todennäköisemmin. Muista, että hätänumeroon voi aina soittaa minkä tahansa operaattorin alueella.
• Jos sinua etsitään, yritä tehdä itsesi näkyväksi mahdollisuuksien mukaan, esimerkiksi värikkäiden vaatteiden avulla.
• Hätäkeskus saa apua soittaessasi (nykypuhelimella) kyllä sijaintisi selville ilman, että joudut itse koordinaatteja kaivelemaan. Mikäli soitat apua vaelluskaverille eri paikasta kuin missä hän itse on (olet esimerkiksi joutunut kiipeämään tunturiin soittamaan apua loukkaantuneelle, joka on alhaalla kentättömällä alueella), joudut ilmoittamaan myös sijainnin. Tällöin sinun pitää valmistautua ilmoittamaan tarkka sijainti joko maastokohteiden avulla tai koordinaateilla.

Bonus: Luontoäidin kompassit

Mikäli reissussa käy niin ohraisesti, että sekä kompassi että elektroniikka pettävät, ilmansuunnan saa silti selville. Tämä onnistuu katsomalla taivaalle, josta löytyy kaksi luontoäidin omaa suunnannäyttäjää – aurinko ja pohjantähti.

Aurinko: Karkeasti suunnan voi määrittää tietämällä, että aurinko on kesällä idässä klo 7, etelässä klo 13, lännessä klo 19 ja pohjoisessa klo 1 (talvella tuntia aiemmin). Tarkemmat ohjeet (edelleenkin karkeaan) suunnan määrittämiseen kellon avulla löytyy mm. luontoon.fi-sivulta. Tämä menetelmä ei ole aivan kompassin veroinen, mutta estää sinua pyörimästä ympyrää.

Pohjantähti: Pohjantähti on aina pohjoisnavan yläpuolella ja sen löytää Otavan avulla: Otavan kauhan kahdesta uloimmasta tähdestä vedetään suora viiva kauhan avonaiseen suuhun päin noin viiden tähdenvälin verran. Katseen pitäisi tällöin osua suoraan Pohjantähteen.

Muita keinoja: Luonnosta löytyy muitakin ilmansuuntiin liittyviä merkkejä ja parhaiten pääsetkin ilmansuunnasta varmuuteen tarkkailemalla useampaa. Yksi merkki on aina epävarma. Muurahaiset rakentavat pesän usein puun tai kiven eteläpuolelle ja loivin sivu osoittaa usein etelään. Puiden oksat ovat etelän puolella usein tuuheimmat. Koivun tuohi ulottuu etelän puolella alemmaksi. Sammalet puolestaan viihtyvät paremmin pohjoispuolella.

Lopuksi

Lopuksi todettakoon, että sinun ei tarvitse olla huippusuunnistaja voidaksesi vaeltaa. Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, omien rajojen tunteminen ja riittävä valmistautuminen ovat avainasemassa. Ensimmäiset vaellukset kannattaa tehdä merkatuilla vaellusreiteillä, joilla voit turvallisemmin harjoitella sijainnin seuraamista kartalla. Virheitä voi sattua kaikkein kokeneimmillekin suunnistajille ja sekä paperikartta että elektroniikka voivat pettää, joten kokemustasosta riippumatta kaksi suunnistusvälinettä kannattaa pitää matkassa varsinkin merkattujen reittien ulkopuolella.

Seuraavassa osassa on tarkoitus käsitellä loukkaantumistilanteita, sairastumisia ja (ennenkaikkea) niiden välttelyä sekä antaa lähteitä ensiaputaitojen opetteluun. Stay tuned.