Tremanskärr on luonnontilainen keidassuo Vihdintien varrella Espoossa. Aluetta ympäröivät kallioiset korpimetsät sekä Kurkijärven soinen metsälampi. Suon läpi kulkeva pitkostettu reitti on mainio kohde lyhyttä, hyvin saavutettavissa olevaa päiväretkireittiä etsivälle, joka kaipaa pientä irtiottoa kaupungin hälinästä kiireisen arjen keskellä.

Lokakuussa 2025 jatkoimme edelleen lyhyiden päiväretkien teemalla mukana kulkevan parikuisen vauvan vuoksi. Tremanskärrin luontopolku oli roikkunut to do -listallamme jo pitkän aikaa, mutta olimme ennen raskautta aina suosineet pidempiä reittejä. Nyt kaipasimme lyhyttä reittiä, sillä tuorein matkakumppanimme toi reissuun vielä sen verran arvaamattomuutta, että halusimme tarvittaessa päästä reitiltä nopeasti pois. Kaikki osiot mukaan lukien, pituutta päivän reitille tulisi vain vähän reilut 3 kilometria. Aiempi retkemme Helsingin Mustavuoreen pienen vauvan kanssa ja viikon takainen monituntinen sieniretki Nuuksioon olivat kuitenkin sujuneet kaikkia odotuksia paremmin, joten lähdimme liikkeelle jo luottavaisin mielin.

Tremanskärr on julkisilla saavutettavissa ja sinne pääsee näppärästi mm. Vihdintien vartta pitkin kulkevilla busseilla. Nyt olimme kuitenkin liikenteessä autolla, sillä myös äitini liittyi retkiseurueeseen. Eväiksi pakattiin perinteiset voileivät ja termariteet. Vauva kulki aiemmalla reissulla mukana olleen trikooliinan sijaan DidyTai-kantoliinassa, jota ainakin allekirjoittaneelle kaupiteltiin sitomistaitoa vaativaa trikooliinaa helpompana ja tukevampana vaihtoehtona. Kotoa olisi löytynyt myös kudottu kantoliina, mutta sen käyttöä emme olleet ehtineet vielä opetella.

Matka starttasi Kalajärven kuntoradan parkkipaikalta hiukan ennen Luukin ulkoilualuetta. Itse luontopolku ei alkanut heti, vaan alkuun piti kulkea puolisen kilometriä kuntoreitin pururataa pitkin. Sinne oli kuitenkin opaste jo parkkipaikalla, joten puolivillaisellakin suunnistuksella löytäisi mainiosti perille. Sää oli jo syksyisen viileä, mutta poutainen ja ruskasta ei ollut vielä tietoa — toki havupuuvoittoisessa metsässä ruskan värejä ei ikinä suuremmin pääse ihailemaan. Kuntoradalla kannatti hitaasti löntystävän retkiseurueen kulkea perätysten, sillä muut radalla liikkuvat kulkivat huomattavasti nopeammin. Mm. pyöräilijät suhahtivat ohi niin nopeasti, että heitä ehti hädin tuskin havaita.

Opaste luontopolulle tuli pian vastaan ja kapea kinttupolku vei syvemmälle havumetsän syövereihin. Polku oli juurakkoinen ja kantoliinassa rinnallani nukkuvan vauvan vuoksi asettelin askeleeni erityisen tarkasti. Kaiken kaikkiaan reitti oli kuitenkin helppokulkuinen juurakkoa ja yksittäisiä tiukkoja mäkiä lukuun ottamatta. Maasto oli perinteistä suomalaista havumetsää. Polku oli kaiken kaikkiaan miellyttävä kulkea — se ei ollut liian juurakkoinen, mutta ei myöskään valtatien kokoinen.

Tulimme pian suon laitaan. Opasteiden mukaan Tremanskärr on keidassuo, vaikka täysin avoin se ei reitin ympärillä ollutkaan suolla kasvavan matalan ja harvan puuston vuoksi. Pitkoksia ympäröi vehreä rahkasammalmatto suokasvillisuutensa kanssa. Marjojen ystävinä aloimme heti etsiä jälkiä karpaloista. Ja tosiaan: ei mennyt kauaa, kun bongasimme karpalonlehtiä ja vain hetkeä myöhemmin myös marjoja, jotka olivat iloksemme jo syöntikypsiä. Keskellä pitkoksia pidettiin siis lyhyt karpaloidensyöntitauko. Kyykyt kantoliinan kanssa eivät houkutelleet, joten Eemeli sai poimia karpalot meille molemmille. Ruuhkaa ei ollut, mutta yksittäisiä retkeilijöitä tuli vastaan. Monella joko sieni- tai marjakori kainalossa.

Suo oli eteläsuomalaiseen tapaan melko pieni ja pian olimme takaisin korpimetsässä. Aiemmin netistä löytämämme kartan perusteella tällä etapilla oli tiukalta vaikuttava ylämäki, mutta lopulta mäki oli niin loiva, että emme edes huomanneet sitä. Kun Kurkijärvi alkoi pian siintää edessämme, kaipasimme jo evästaukoa. Järven rannassa oli näköalapaikalle rakennettu pöytä ja penkit, mutta ne olivat sillä hetkellä varattuja. Tämän vuoksi päädyimme pitämään tauon hiukan alempana rinteessä. Jyrkkä sivupolku olisi mennyt alas rantaan asti, mutta vauvan kanssa sinne könyäminen ei tullut kysymykseenkään.

Taukopaikkamme oli sangen pieni ja tavaroille oli vaikea löytää paikkaa ilman, että ne vierivät rinnettä alas järveen. Maisemallisesti se oli kuitenkin jopa virallista taukopaikkaa kauniimpi, joten emme valittaneet. Edessämme oli kaunis näkymä Kurkijärvelle. Tässä vaiheessa pysähdyksen huomannut vauva alkoi myös osoittaa heräämisen merkkejä. Tämä sopi hyvin, sillä toista taukoa emme ajatelleet pitää ellei vauva sitä vaatisi. Otimme vauvan kantoliinasta syöttämistä ja ympäristön pällistelyä varten. Koska parikuista ei vielä kanneta kasvot menosuuntaan, ainoa maisema liinassa kulkiessa oli ollut takkini rintamus.

Tällä kertaa mukana ei ollut lämmintä ruokaa, mutta myös voileipiin ja teehen saatiin kulumaan mukavasti aikaa. Koska reitti oli lyhyt ja meillä oli koko päivä aikaa, kiire ei ollut. Pientä ylimääräistä puhdetta taukoon saatiin vaipanvaihdosta, jonka yhteydessä piti pettäneen vaipan lisäksi vaihtaa myös vauvan vaatteet. Onneksi vaihtovaatteet, kosteuspyyhkeet ja roskapussi oli tajuttu ottaa mukaan. Ehkä tuo vaipanvaihto luonnon helmassa vielä sujuvoituu reissujen karttuessa, mutta nyt tyttären protesti toimenpiteestä kuultiin todennäköisesti järven toisella puolella asti. Kaiken kaikkiaan uusi ja ihmeellinen ympäristö aiheutti kuitenkin onneksi huudon sijaan niin paljon uteliasta tarkkailua kuin parikuiselta nyt voi odottaa. Kaikkein eniten taisi kiinnostaa tauolla saatu maitoateria.

Tauon jälkeen meinasimme hetkeksi lähteä kulkemaan järven rantaa väärään suuntaan, mutta huomasimme onneksi nopeasti polkumerkkien puuttumisen. Oikea polku löytyi taukopaikan nurkasta ja laskeutui pian portaita pitkin Kurkijärven soiseen rantaan. Tälle osuudelle osui toinen pitkostettu pätkä, joka poikkesi lampea ympäröivälle suolle. Tämä olikin edellistä suopätkää huomattavasti märempi ja kasvillisuutta dominoi korkea kaislikko.

Loppureitti kulki taas metsän siimeksessä ilman mitään erityistä raportoitavaa. Yritimme pitää silmämme auki sienten varalta, mutta tällä kertaa yhtään sieniä ei tarttunut mukaan. Myöskään vastaan tulevien retkeilijöiden sienikorit eivät näyttäneet saaneen juurikaan täytettä. Reitti päättyi jälleen Kalajärven kuntorataan kivenheiton päähän lähtöpisteestä.

Vauvan kanssa kulkeminen sujui tässä vaiheessa jo kohtalaisen tottuneesti. Jos aiemmalla Mustavuoren reissullamme Eemeli oli lopulta joutunut ottamaan rinkan mukaan, koska emme osanneet rajata tavaramäärää, nyt pärjäiltiin jo päivärepuilla. DidyTai oli siinä mielessä epäkäytännöllinen, että kookas solmu jäi helposti ikävästi repun alle painamaan ja sen askartelu repun viereen oli rajallisen sitomisvaran vuoksi hankalaa. Seuraavalla reissulla kokeiluun päätyy todennäköisesti kudottu kantoliina.